Vapautta, vapautta vain - yöpymisen filosofiaa

Eräänä kesänä, jossain puolalaisen maaseudun uumenissa pysähdyimme  pitkän ajopäivän päätteeksi rekkaparkille yöpymään.
Ilmassa oli dieselin käryä ja lehmien hajua. Maisssipelto heilui hiljaa pimeässä leppeässä tuulessa ja asvaltista huokui menneen päivän paahde. Ilta-ateriaksi oli tarjolla tuoreilla vihanneksilla jalostettua kanamakaroonikeittoa, puolalaista  limppua ja vahvaa mustaa teetä. Sammakot kurnuttivat hulluina viereisessä lammessa, ja lapset tutkivat tienoota alkovin kattoikkunan kautta.
Oli täysikuu, ja kuopuksemme sanoi, että nyt tuntuu lomalta!

Ehkei tuo enempiä selittelyjä tarvitse,  yksi satunnainen ilta kertoo hyvin sen, mitä matkoiltamme pääsääntöisesti haemme; vapautta, seikkailuja ja elämän pieniä, yksinkertaisia iloja.
Ja se, ettei yöksi  tarvitse etsiytyä leirintäalueille, on meille vapautta parhaimmillaan. Ettei leiripaikalla ole välinearvoa itsessään, vaan se on vain turvallisen tuntuinen paikka levähtää. Että voi levähtää juuri siellä, mikä sen hetkistä tilannetta parhaiten palvelee.

Silloin kuin vain telttailimme, olimme aika kateellisia asuntoautoilijoille sekä asuntovaunuilijoille. He näyttivät voivan jäädä tien poskeen taukopaikoille yöksi tuosta noin vaan. He saattoivat säädellä ajamisen ja elämisen rytminsä omien tarpeidensa mukaan kun meitä määräsivät leirintäalueiden aukioloajat.

Kyllä mekin ruokamme saatoimme trangialla keittää taukopaikan pöydällä tai kedon laidalla filtin päällä, ja vauvan pepun sai pestyä hanallisen vesikanisterin alla, mutta nukkuminen...Meille kun lasten ollessa pieniä, olivat myöhäiset illat ja alkuyöt kaikkein parhainta mahdollista ajo-aikaa, ja oikeastaan jopa kahdenkesken-parisuhdeaikaa. Iltapalan aikoihin pidetyn tauon päätteeksi, iltasadun jälkeen lapsille puettiin pyjamat päälle ja heidän yönsä alkoi lakanoiden alla auton turvaistuimissa. Ja me aikuiset saimme jutella etupenkeillä aivan omassa rauhassamme, jahka nyt ensin oli pidetty levotonta puoli tuntia kädestä penkkien selkänojan raosta, samalla kun ajaa hurautimme neljä sataa kilometriä Saksaa, Ranskaa tai Ruotsia. 

Huvittelun jälkeen oli illan haasteen vuoro; oli löydettävä a) leirintäalue, minkä portti on auki (ja näitä on Norjan ulkopuolella todella vähän) tai b) leirintäalue, minkä suljetun autoportin vieressä on jalankulkijoille avoin kävelyportti (näitä on jokunen) tai c) etsiydyttävä sopivaan puskaan teltan pystytystä varten (näitä on seudusta riippuen hyvin tai hyvin huonosti tarjolla). 
Vaihtoehdossa a) on toimittava hiiren hiljaa. Paikka on käytävä valitsemassa etukäteen kävelten ja on varottava sohimasta taskulampun valokiilalla toisten telttoihin omaa paikkaa etsiessä. Auton moottori on sammutettava välittömästi paikalle ajettua ja ovia on muistettava olla paiskomatta kiinni. Vaihtoehdossa b) ei tarvitse välittää edellämainitusta auto-osuudesta, sillä auto jää kiltisti leirintäalueen ulkopuolelle parkkipaikalle ja sen sijaan auton katolta irrotetaan majoituskanuuna, sininen valtava muovitynnyri, mikä sisältää teltan, makuupussit ja makuualustat. Majoituskanuuna kannetaan kapeasta kävelyportista sisään leirintäalueelle ja teltta pystytetään ja laitetaan yökuntoon, minkä jälkeen nukkuvat lapset kannetaan sylissä yksitellen telttaan, sen kapean kävelyportin kautta, minkä jälkeen haetaan autosta muut tarpeelliset tavarat,edelleen sen kapean kävelyportin kautta ja koetetaan lopulta änkeytyä omiin makuupusseihimme lapsiamme tallomatta. Tämä kaikki luonnollisesti kuiskaten ja vaellustelttaan majoittuen.
Vaihtoehto c) on lasten leikkiä edellisiin verrattuna, edellyttäen että vettä on ymmärretty tankata kanisterit täyteen ja että telttailupaikaksi valikoituu joku muu kuin tukholmalaisen lähiön takapiha, missä ei edes mieheni saa nukuttua, muttei onneksi kerro paikan herättämää levottomuutta minulle ennen aamua.

Ymmärrätte siis sen riemun, minkä vallassa teimme ensimmäisiä asuntovaunumatkojamme! Meille oli avautunut aivan uusi maailma, me saatoimme vihdoin pysäköidä keskiyöllä yhdistelmämme moottoritien taukopaikalle, kantaa nukkuvat lapsemme valmiiksi pedattuihin sänkyihin, keittää kupit teetä ja lukea vaikka puoli tuntia romaania sängyssä, sammuttaa valot ja ruveta nukkumaan. Ja jos lapset olivat hereillä, haistelimme yöilmaa, ihmettelimme rekkoja, keinuimme ja kiipeilimme energiat tyhjiin ja saatoimme jopa hurvitella syömällä huoltiksella ranskanperunat. Lapsista se oli kaikki tavattoman jännittävää. Ja meistä vapauden perikuvaa.

Vaunussa ei kuitenkaan ollut suihkua ja sen vesisäiliöt lavuaaripesuja varten olivat säälittävän pieniä kuudelle hengelle. Harmaat- eli likavedet johdettiin vaunun alle  pesuvatiin ja säännösten kiristyttyä suljettuun pussiin, mikä piti muistaa käydä asentamassa vaunun alle ennen keittiö-tai pesuhommiin ryhtymistä, ja luonnollisestikin käydä jonnekin säälliseen paikkaan tyhjentämässä sopivin väliajoin ja viimeistään ennen liikkeellelähtöä. Jos oli unohtanut murokulhon huuhtelua varten käydä laittamassa pesuvadin vaunun alle, saattooi saksalainen naishenkilö tulla huoltiksen pihalla koputtamaan oveen ja huomauttaa napakasti asiasta. Ei sillä väliä, että rekkamieht pissivät autojensa viereen asvaltille, mutta voi voi, ein bischen Milch unter der Caravan, ja se ei ole soveliasta, Verstehen Sie! (siis MAITOA pari pisaraa vaunun alla!)

Mikä huomattavasti pahempaa, aloimme tehdä havaintoja ympärillemme rakennetusta salaliitosta, minkä muodostivat asuntoautot, ja paikat mitä kutsuttiin nimillä Stellplatz, Aire de camper ja Area sosta camper tai Area attretzata. Magneettien lailla nuo paikat näyttivät vetävän puoleensa asuntoautoja, emmekä alkuun ymmärtäneet kuin sen, ettemme me vaunumme kanssa sopineet mukaan. Kielletty hedelmä kiehtoi ja suututti, ja kun saimme lopulta selville, että nuo paikat tarjoavat asuntoautoille mahdollisuuden yöpymiseen ja vessan sekä harmaiden vesien tyhjentämiseen ja raikkaan veden täyttöön, lähes muserruimme; oli olemassa matkailumuoto, mikä täyttäisi täydellisesti kaikki toiveemme mutta meillä ei ollut varaa oikeastaan edes siitä haaveiluun, saatika omaan asuntoautoon.

Mutta mahdotonkin muuttuu joskus mahdolliseksi. Kun tarpeeksi haluaa, alkaa alitajuntakin työstää keinoja ratkaista ongelma ja saavuttaa tavoite. Mieleen rakennettu aarrekartta toimii kun haavetta pitää liittolaisena eikä vihollisena. Meistä tuli lopulta salaliiton täysvaltaisia jäseniä.

Nukumme edelleen moottoriteiden taukopaikoilla ja leirintäalueillakin joskus, silloin kun halumme asettua päiväksi pariksi aloillemme, köllötellä uima-altaalla ja pestä pyykkiä, tai seudun/maan turvallisuus tai lainsäädäntö sitä vaatii, tai jos se tarjoaa meille jotain erityistä, muuten saavuttamatonta, mutta valtaosan matkaöistämme vietämme virallisissa tai epävirallisissa matkaparkeissa, villeinä ja vapaina.

Viralliset matkaparkit on merkitty maastoon kyltillä, missä useimmiten on asuntoauton kuva mahdollisella saatetekstillä varustettuna, ja ainakin suurin osa niistä, on merkitty  erilaisiin opaskirjoihin, vihkosiin ja nettisivuille. Suosituimmat kirjat lienenvät http://www.adac-shop.de/Reiseliteratur/ADAC-Stellplatzfuehrer-2013-Deutschland-Europa.html ja http://www.bordatlas.de. Niissä matkaparkit on esitelty sanoin ja osa pienin kuvin, on ajo-ohjeet ja koordinaatit sekä kirjan alussa selostetuin symbolein http://www.bordatlas.de paikan palvelut. Vaikka kumpainenkin kirja on saksaksi, saa ainakin sanakirjan avulla symbolit helposti selville, ja kirjojen käyttö onnistuu saksaa taitamattomaltakin. Näiden kirjojen lisäksi on maa- ja paikoitelen jopa seutukohtaisia matkaparkkikirjoja kunkin maan kirjakaupoista, ja netistä löytää googlettamalla paikan nimeä ja esim sanoja Stellplatz (saksaa), Area sosta camper tai Area attretzata (italiaa) tai Aire de camper (ranskaa) tietoa paikkakunnan tarjoamista matkaparkeista.

Virallisten matkaparkkien hinnoittelu, laatu ja palveluiden taso on yhtä kirjavaa kuin niiden sijainti, ainoat yhteiset nimittäjät käyttämillemme paikoille ovat olleet vuorokauden ympäri vapaa ja yksinkertainen tulo ja poislähtö, sekä levollisin mielin nukutut yöunet. Paikka voi olla ilmainen mutta sähköstä ja raikkaan veden otosta maksetaan. Paikka voi maksaa kiinteän vuorokausihinnan ja sen lisäksi edellä mainitut palvelut maksetaan erikseen. Paikka voidaan maksaa siellä vietetyn tuntitaksan mukaaan automaattiin ja palvelut maksetaan erikseen. Paikalla voi olla kiinteä könttähinta, mikä pitää sisällään yöpymisen sekä kaikki palvelut. Paikka voi olla ilmainen eikä mitään palveluja ole. Useimmiten maksut suoritetaan automaattiin ja useimmiten vessan ja harmaanveden tyhjennyksen voi suorittaa ilman maksua, mutta raikas vesi ja sähkö maksavat. Hinnat vaihtelevat karkeasti viitosesta kahteenkymppiin (esim. Venetsia) sijainnin mukaan, vesimaksu monesti euron luokkaa.  Useimmiten paikat ovat aitaamattomia ja vartioimattomia, mutta myös tästä on poikkeuksia. Osa aidatuista paikoista käyttäytyy leirintäalueen tavoin ja sulkee illalla porttinsa avatakseen ne aamulla vasta määräaikaan, mutta useimmiten turvallisuus syntyy paikan sijainnista ja toisista matkalaisista.

Meillä on tapana aina, ihan aina, leirintäalueen ulkopuolella yöpyessämme kiinnittää auton etovien väliin ketju, mikä estää tai ainakin hidastaa lukkomurtoa ja ovesta hiljaa sisään hivuttautumista, tai ohjaa mahdollisen rosvon yrittämään sisään ketjuttoman auton etuovesta. Ohjaamoon ei jätetä mitään ja passipussi/lompakko ja kännykät laitetaan yöksi patjan alle pään tienoille, minne ei pääse kiipeämättä ylitsemme. Tietokone on alkovin pohjan alla hankalasti kaivettavissa ja autossa on hälytys. Ketju laitetaan aina, jotta missään ei tule oloa, että "tässä nyt on niin vaarallista että tarvitaan oikein ketju" ja jotta se todella olisi paikoillaan myös sinä mahdollisena yönä, kun/jos varkaita lähettyvillä hiipii. Olemme myös tehnet periaatepäätöksen, että emme jää paikkaan missä jollain on levoton olo, sillä on turhaa jäädä nukkumaan, jos joku pelokkaana joutuukin yönsä valvomaan.  

Ai niin, nämä niin kutsumani viralliset matkaparkit ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan erityisesti asuntoautoille, osa myös asuntovaunuille, osoitettuja parkkiruutuja aivan missä vain. Ruokakauppa, kylpylä, museo, linna, ravintola, huvipuisto, retkeilyalue, tehdas, uimaranta, viinitila, maatalo tai vaikka alppihissien lähtöasema on voinut varata osan pysäköintikapasiteetistaan vain ja ainoastaan matkailuajoneuvoille, ja parhaimmillaan järjestänyt alueen johonkin nurkkaan pienen pömpelin, mihin nämä voivat laskea harmaatvetensä ja tyhjentää vessan sekä saada juomavettä. Ne voivat olla myös varta vasten matkailukulkineille rakennettuja palvelukokonaisuuksia huolellisesti pohjustettuine maastoineen, omine sähkötolppineen ja suihku-ja vessarakennuksineen hienojen matkailukohteiden tuntumassa kuin kaupungin tai kylän keskustassa tai laidalla muutama parkkipaikka mitäänsanomattomalla, keskinkertaisella tai aivan loistavalla sijainnilla, ilman palveluita tai riittävillä peruspalveluilla (tyhjennys/täyttö). 

Huoltopiste yksinkertaisimmillaan, Bonassolan rantakatu, ei kesäkäytössä.

Yhteistä kaikille on se, että ne yleensä ovat "siellä missä sinäkin", matkailijaa kiinnostavissa kohteissa, tai reitin varrella, pienellä poikkeamalla saavutettavissa. Ja siksi me niistä niin pidämmekin. Voimme alppiretki- tai kylpyläpäivän päätteeksi jäädä vain autoon nautiskelemaan olostamme, lepäämään ja nukkumaan, juuri siihen missä olemme. Tai voimme illalla ajaa seuraavaksi päiväksi suunnitellun retkikohteen lähtöpaikalle valmiiksi, jolloin todella olemme silelä aamulla. Varsinaisina ajopäivinä taas on mukava etsiytyä yöksi soman pikkukaupungin tai kivan luontokohteen liepeille, jolloin aamukävelyn saa tehdä mielenkiintoisissa maisemissa.

Joskus ei jaksa lähteä etsimään mistään mitään, ja silloin on ihana ajaa ensimmäiselle vastaantulevalle 24h moottoritien taukopaikalla, valojen alle eikä viimeiseen rauhaisaan peränurkkaan pusikkoon kiinni (turvallisuusvinkki). Tai lähimmään pikkukylän kirkon kupeeseen tai torin laidalle. Nyrkkisääntönä se, että rosvot liikkuvat siellä missä suuret turistivirratkin, mitä pienempi paikka, sitä turvallisempi mutta aivan korvessa mieluummin piiloon kun näkösälle, ihan vaikka siksi, että saa olla rauhassa utelialta paikallisilta mopopojilta.

Näitä paikkoja nimitän epävirallisiksi matkaparkeiksi, ja niitä käytämme lähes poikkeuksetta Pohjolassa, paljon Balttiassa ja Italiassa ja jonkin veran myös muualla, muttei koskaan Etelä-Ranskassa ja Etelä-Espanjassa moottoriteiden eikä isojen asutuskeskusten lähettyvillä, sillä siellä riski ryöstön kohteeksi joutumisesta on suuri ja todellinen, valitettavasti Pohjois-Afrikasta tulleiden siirtolaisten köyhyyden ja suurten tuloerojen mukanaan tuoma.

On häkellyttävää nähdä samassa tolpassa p-paikan ja asuntoauton kuva sekä kuitenkin leiriytymisen kieltävä kyltti. Myös jotkut opaskirjat kertovat maita, joissa villi leiriytyminen on kielletty, mutta jutun juoni on seuraava: leiriytymisellä tarkoitetaan toimintaa, jossa matkailuajoneuvosta johdetaan vesiä ulos, sen ympärille levitetään tuoleja, pöytiä, markiiseja, grillejä tai muuta tavaraa tai tukijalat veivataan alas. Mutta jos paikalla saa pysäköidä yön yli, saa kulkuneuvossa myös nukkua sisällä yön yli. Fiksusti toimien pärjää missä vain, ja voi törmätä jopa niin häkellyttävään tilanteeseen, että asuntoauton ovien lukitseminen tuntuu ikävästi porukasta erottautumiselta ja epäluottamuksen osoitukselta vallitsevia olosuhteita kohtaan.