Joulumatka 2012-2013 osa 1

28.12.2012   klo 22.05   Norrköpingin Q8-huoltoaseman takapiha, Ruotsi


Ilman koiraa olisin tuskin koskaan löytänyt tätä maaseutu-idylliä. Vain puolisen kilometriä E4-tieltä huoltoaseman kohdalta itään, ja olin jo oikeastaan unohtanut, mistä iltakävelylle olin lähtenyt; suuria kyhmyräisiä tammia, lehmien hajua, kartanoita ja punaisia vanhoja puutaloja monta pihapiirillista. Upea kuutamo heittämässä hangelle varjoja, koira haistelemasa hiiriä tallien nurkalla ja jouluvalojen lämmintä hehkua ikkunat ja ovenpielet täynnänsä.


Jouluvaloja, todellakin. Olemme olleet reissussa jo huikeat 15 tuntia, eikä joulu enää mahdu mieleeni, vaikka kuusen alta juuri lähdimme, kinkun ja rosollin rippeet mukanamme. Päivä laivalla, kaksi tuntia ajoa Ruotsissa ja edessä kiistatta reissun paras yö. Tämä on se välitila, siirtymä kotiarjen (olkoonkin joulun juhla-aikaa) ja uuden lomatodellisuuden välissä, vuorokausi, minkä tunnit ovat positiivisessa mielessä matkan pisimmät, ja minkä soisi vain jatkuvan ja jatkuvan.

Rothenburg ab Tauer.

Joulukuusta ostamassa Italialaisittain taimitarhasta.

Kun on talvi, ja me asuntoautossa, kuuluisi ikkunalle joulukalenteri ja hyasintti, ja iltapalaksi ystävien joululimppua ja anopin maustekakkua, mutta nyt kaikki on toisin, ja ainoana vuodenajasta muistuttaa jouluvaloköynnös ikkunan ympärillä. Olemme ällistyttäneet itsemme ja ystävämme viettämällä joulun kotona, viiden peräkkäisen Italian -joulun jälkeen, lähinnä kuopuksen hartaasta toiveesta, mutta lähes missasimme sen.

Venetsia, 23.12.2007

Olemme nimittäin noista viidestä edellisestä joulunalausajasta oppineet sen, että leppoistaminen on parasta, mitä joulun alla voi tehdä, ja jouluvalmistelut alkavat vasta sen jälkeen, kun asuntoauto on irtaantunut kotipihasta. Joulukortit on askarreltu Ruotsin-laivalla, piparit, hyasintit ja auton koristeet hankittu Ruotsista, lahjat Saksasta, Itävallasta ja Italiasta, kuusi Innsbruckista tai italiailaiselta taimistolta ja ruoat aattona Italiasta. Joulusiivouksen on tehnyt puolestamme vuokratalon omistaja ja aattoa edeltävän viikon olemme ajamisen ohessa retkeilleet, nauttineet keskiaikaisten pikkukaupunkien rauhaisasta tunnelmasta ja joulutoreista sekä kylpeneet kuumissa lähteissä. Ja olin jo ensimmäisellä joulumatkalla vannonut, että tämän leppoisan joulunalusajan tulen muistamaan ja viemään aina sinne, missä joulua milloinkin vietetään.

Talossa, jonka perheelle olin luvannut Jouluksi, piti olla niin suuri takka, että sinne mahtuu sisälle istumaan. 

Diano Marina, Italia. 1.1.2008.

Europabrücke, Itävalta.

Nyt oli tullut tuon väitteen tulikoe, ja läpäisimme sen hienosti. Niin hienosti, että kauneimmista joululauluista, rauhantulesta, teatterista, pähkinänsärkijä-baletista, joulutorista ja ystävien ja työntekijöiden  luona vierailuista nauttiessa unohdimme, että tänä vuonna asiat eivä ole ennallaan. Viikkoa ennen aattoa alkoivat ihmiset ympärillämme puhella miten enää viimeisimmät lahjat on paketoimatta, ja posteljooni kantoi meille kortin toisensa perään. Tuossa vaiheessa me havahduimme siihen, että tänä vuonna jouluvalmisteluiden on aletteva ennen kuin ajetaan laivalle, ja että olemme jo kammottavan myöhässä. Joulukorttikuvat otettiin neljä päivää ennen aattoa, ja lasten lahjat ostettiin aatonaattona. Ja sitä rataa. Että olipa erikoista olla joulu Suomessa, mutta mutta oikein mukavaa ja eksoottista vaihtelua, sitä ei käy kieltäminen.

Kun lopulta palaan autolle, huoltoaseman takana olevalle rauhalliselle taukopaikalle, on Mc Donaldlsin autokaistalla jonoa, ja meillä sängyt pedattu ja iltatee valmiina. Läpeensä valvottu viime yö väsyttää, muttei nukkumaan malttaisi silti mennä; olo on levollinen ja elämä tuntuu jotenkin niin kevyeltä ja tuoreelta, kaikki on mahdollista, tavarat paikoillaan ja kiiret kaukana.
Päätän ottaa tavaksi joka ilta koko matkan ajan, peiton alla jo ollessani avata vieressäni olevan ikkunan ja hengittää hetken paikallista yöilmaa, tähyillä taivaalle ja olla juuri siellä, missä ikinä olenkin. Vedettyäni kaihtimen alas jää pimeään leijumaan kevyt ja raikas lumen tuoksu, koira tuhisee hetken unissaan ja  sitten on hiljaista.

Joulupäivän aamu, Rocca di Orcia, Italia. Maisema vuokratalon makuuhuoneen ikkunasta.

29.12.2012  klo 23.57  Farön sillan pieli, Tanska

Täysikuu piirtää kuvajaisensa mereen, Farön sillan juhlavalaistusheijastuksen viereen, emmekä malta vetää ohjaamon ja asuintilan lämpöverhoa kiinni. Sadunomainen maisema jatkaa illan teemaa, ja sitä voisi tuijottaa vaikka koko yön. Takana on  matkan ainoa ennalta suunniteltu kohde, joulun jatkoksi luvattu Kööpenhaminan Tivoli, loisteliaasta valaistuksestaan tunnettu klassinen huvipuisto keskellä Kööpenhaminan kaupunkia.

500km ajon ja 20 minuttin laivamatkan, Helsingborg-Helsingör http://www.scandlines.se/farja/linjer-och-destinationer/helsingborg---helsingor/, päätteeksi löysimme kymmenen minuutin kävelymatkan päästä Tivolista turvallisen tuntuisen parkkipaikan http://goo.gl/maps/NYRSU, aivan  keilahallin pääoven edestä, eikäpä karavaanari enempää olisi voinut toivoa. No, toki tunnin pari aikaa lisää, mutta omilla valinnoillahan tässä pelataan. Ja ajan rajallisuus toisaalta pakottaa toimimaan tehokkaasti, mistä tällaisissa tilanteissa on hyötyä. Pitkät kalsarit alle, banaanit naamaan, vesipullo ja kännykät reppuun, koira hihnaan, kakkapussit taskuun ja menoksi.

Saateltuamme tytöt Tivolin portille kiertelemme syrjäkujia etsimässä pissa-alustaksi soveltuvaa nurmikkoa Hillalle, ennen kuin viemme sen takaisin autolle ja palaamme itse Tivoliin. Sinne kun ei koiria huolita, ja maalaiskoira kun ei pissaa asvaltille. Se kuitenkin väsyy kaupungin stressaavassa vilinässä  huomattavasti normaalia metsälenkkiä lyhyeämmässä ajassa, mikä juuri nyt palvelee meitä, jotka toisinaan vielä unohdamme paljonko aikaa koira vie silloin, kun me menemme jonnekin minne se ei pääse. Tyytyväisenä se jää puruluun kanssa autoon, ja kolmen tunnin kuluttua laiskasti venytellen ja häntäänsä iloisesti heilutellen meitä taas tervehtii, ja pääsee uudelle kaupunkikävelylle.

Huikea ilotulitus, uskomattoman upeasti valaistu miljöö, hiilivalkeat, vohvelit, kuuma paksu kaakao ja iloiset ihmiset huvipuistomusiikin hullaannuttamina ovat minulle illan parasta antia. Tivolista nauttii vaikkei päätään haluaisi sekoittaa kieppumisella,  mutta vedessä kulkevaan kullankaivajamyyrien tunneliin lapset saavat meidätkin houkuteltua:) Paikalliset nauttivat Tivolistaan myös vain vierailemalla alueen tasokkaissa ruokaravintoloissa.

Farössä ei ole lunta ja navakasta tuulesta huolimatta ilma ei tuoksu enää yksiselitteisesti talvelle. Petollisen keväisestä joulukuun lopun tuoksusta puolisen tuntia koiran kanssa nautittuani sukellan kuumaan suihkuun, kaivaudun untuvapeiton alle ja hykertelen hyvää oloa. Kun oikein kurkotan, onnistun näkemään kuun sillan sängystäni. Kaikki muut nukkuvat jo.

Virallinen matkaparkki on pykälää kauempana rannasta, mutta aina, ja eritoten kesällä, kaikki rantapaikat ovat öisin karavaanareita täynnä. Ulkovessat, vessan ja vesien tyhjennys sekä täyttö, ilmaisia kaikki, mutta harmaan veden tyhjennys täytyy tehdä pesuvadilla. Kahvilapalvelut ja sisällä maksulliset vessat.
http://goo.gl/maps/Uj7hU



30.12.2012   klo 23.20    Pietzmoor, Schneverdingen, Pohjois-Saksa

Lepopäivän ilta ja koiralenkki Lüneburgin nummilla. Illat näyttävät päätynen minulle, aamulenkit jollekin tytöistä ja Hannulle on iskenyt ikuinen tiskivuoro, smör oss, mutta jokainen tekee kiltisti osansa. Ja ainakin minä nautin omastani sysipimeässä illassa, susipuiston seutuvilla http://www.wolfcenter.de ja koiran jäljittäessä jäniksiä. Otsalampun akku tosin vilkkuu punaista, ja vaikka näen automme valot, en voi edes aavistaa yhtyykö käyttämäni "oikotie" sadan vai tuhannen metrin päässä tavoittelamaani reittiin, vai jäänkö kiertämään kehää nummille loppuyöksi, joten palaan alistuen jälkiäni takaisin. Voisin kuitenkin lentää, olen niin onnellinen, pääsin sittenkin nummille, tämä seutu on selkeästi sielunmaisemaani.

Lepopäivä on suhteellinen käsite, mutta nukuimme pitkään, (vastoin pyhiä päätöksiämme järkeistää vuorokausirytmi ja käyttää lyhyt valoisa aika hyödyksi), velttoilimme aamiaispöydässä, teimme monta pientä kävelyä rannoilla ja söimme Rödby-Puttgarden lautan maan mainion salaatti-peruna-seisovapöydän, koiran odottaessa autossa 45 minuuttia kestävän ylityksen ajan, mutta hämmästyksesksemme teimme havainnon, että koiratkin ravintolaan pääsevät. Saksan mantereella oli arvottava päivän jatkosuunnitelma , muttei sentään seuraavia maita, kuten joskus. Voittajana ilakoi Soltaun kylpylä suolavesineen 220km päässä.

Saksalaisten kylpylöiden tapaan Soltaukin http://soltau-therme-online.de jakautuu suomalaisittain normaaliin uimapuvussa uitavaan kylpyläpuoleen sekä hieman, ainakin meille, alkuun totuttelua vaatineeseen saunamaailmaan, Saunalandschatft - mikä on täysin textilfrei-osasto, ja mihin on kumpaankin aina erillinen sisäänpääsymaksu. Päästäksesi  saunomaan on siis hyväksyttävä oma alaston kehonsa samoilla lauteilla kaikkien muiden, myös vastakkaista sukupuolta olevien alastomien kehojen joukossa. Eikä alastomuus rajoitu vain saunojen lauteille; uimapuku on riisuttava heti saunaosastolle saavuttaessa, toisinaan hyvinkin loisteliaassa saunaosaston aulatilassa, mistä matkaa jatketaan pyyhkeeseen tai kylpytakkiin verhoutuen, tai nakuna.

Iso saunapyyhe on kuitenkin välttämättömyys  kuivauspyyhkeen lisäksi, sillä saunojen seinille ripustetut pienet sievät kyltit "Kein Schweiss am Holzt"- Ei hikeä puulle, tarkoittavat käytännössä sitä, että pyyhe levitetään huolellisesti niin että se yltää myös alalauteella mahdollisesti pitämiesi varpaiden alle. On käynyt niinkin nolosti, että suomalaista miestä on saksalainen saunavahti asiasta joutunut ojentamaan...

Saunavahti on arvokkaammin ilmaistuna saunamaisteri, useimmiten Herr Saunamaister, jonka tehtäviin kuuluu löylynheitto, Aufguss, yleisimmin kerran tunnissa joka saunassa. Hän, ja vain Hän, on ainoa henkilä, jolla on valtuudet löylynheittoon, mikä Saksassa koetaan aivan liian vaaralliseksi tehtäväksi tavallisia ihmisiä koskemaan. Saunaosastolle saavuttaessa kannattaakin etsiä ilmoitusta, missä on tarkka selonteko siitä, missä saunassa mihinkin aikaan on millainenkin löylynheittö eli Aufguss, sillä niin mainota kokemusta ei kannata menettää.

Löylytuokiota varten kyseiseen saunaan on tultava ajoissa, sillä kesken rituaalia ei saunaan pääse. Aufgussin aluksi saunan ovea ja mahdollisia ikkunoita pidetään joitakin minuutteja sepposen selällään, jotta ilma vaihtuu eikä toisaalta ole valmiiksi liian kuuma. Saunamaisteri, joka voi olla sortseissa, pyyhe vyötäisillä tai nakuna, tervehtii saunojia ja kertoo lyhyesti jotain tulevasta, ja hänelle toivotetaan iltoja, Guten Abend. Tämän jälkeen alkaa löylynheitto, huolellisin, harkituin kädenliikkein, ja tismalleen määrätyllä vesimäärällä. Sitten Herr Saunamaister vetäisee jostain pyyhkeen ja alkaa viuhtoa sillä ilmaa, aluksi  yleisesti huitoen, ja tässä vaiheessa joku mies jo siirtyy alalauteelle (ne harvat naiset istuvat siellä jo valmiiksi), sitten tarkentaen työtään eli pari napakkkaa viuhinaa jokaisen saunojan kohdalla, ja voi, miten hyvältä se tuntuu, tämä vaihe on löylynheitoa huomattavasti tehokkaampaa!

Tämän jälkeen voi käydä niinkin hassusti, että yhtäkkiä huomaat istuvasi yksin lauteilla muun saunaväen jonottaessa hikisinä alasti saunan oven tuntumassa saunamaisterin tarjoamia pieniä purnukoita, jotka osoittautuvat tuoksuvaksi yrttiöljyksi tai hunajaksi, minkä kaikki hierovat tarmokkaasti itseensä ja palaavat tuoksuvina takaisn lauteille nauttimaan toisestä löylynheitosta. Jossain saunassa voidaan tarjota suolaa iholle hierottavaksi ja lisämaksusta jopa turvetta, mutta yleisimmin seuraa vain toinen löylykulhollinen, minkä  jälkeen ilmaa saatetaan viuhtoa vaikka jättiläisviuhkalla, mutta vähintään saunamaisteri näyttää taitonsa viimeisen päälle hiotuilla tosi tiukoilla täsmä-pyyhe-iskuilla, mitkä laittavat kuuman ilman huikeasti kiertämään. Kiitosten ja illanjatkojen toivottelun jälkeen voi rauhassa jäädä lauteille, ja liueta pikku hiljaa jääkylmään altaaseen, sadesuihkuun, pehmeisiin vesiin, jalkakylpyihin, piha-altaaseen, aurinkotuoleille, lepo-osaston rauhaisaan taikamaailmaan ja uuteen saunakierrokseen sitruunan tuoksuineen, suolakiviseinineen, koivunrunkoineen....lista on loputon ja kylpylöiden määrä lukuisa.

Alastomuus vaikuttaa olevan saksalaisissa saunoissa äärimmäisen luonnollista. Kukaan ei tuijota, kukan ei lähentele ketään, ilmassa ei pörrää pisaraakaan seksuaalisuutta. Valtaosassa saunoista ollaan hiiskumattoman hiljaa , tapa josta olen alkanut nauttia suunnattoman paljon. On uskomattoman rentouttavaa sukeltaa hiljaiusuden keskelle, ja tietää sen jatkuvan. On lupa vaipua ajatuksiinsa tai olla vain, ilman ainuttakaan odotusta kenenkään taholta. Loppujen lopuksi, kun tapaan on tottunut, tuntuu se melkein mukavalta. Balttian kylpylöiden seka-uimapuku-saunamaailmoihin verrattuna on nautinto saunoa ilman uimapukua, suomalaisiin sukupuoleen sidottuihin saunoihin verrattuna on mukava saunoa yhdessä puolison kanssa ja uiminen ilman uimapukua, sekä uimisen ja saunomisen vuorottelu ilman jatkuvaa uimapuvun riisumista ja pukemista on hyvin nautinnollista. Tällaisessa mittakaavassa rakennettuja saunamailmoja toisaalta ei millään kannattaisi edes rakentaa miehille ja naisille omia, mutta näissäkin on monesti vain  naisille varattu sauna ja/tai kerran kuussa oma ilta naisille.

Vaikka en lakkaakaan ylistämästä saksalaisetn kylpylöiden lämpimiä vesiä ja upeita saunamaailmoja, on itselleni toistaiseksi kuitenkin epäselvää se, olisinko valmis Suomessa samanlaiseen alastonkulttuuriin. Haluaisinko olla lauteilla alasti kaikkien alastomien miespuolisten tuttavieni kanssa. Jotenkin se vain on erilaista kun ketään ei tunne.

                                                              xxxxx

Vaikka Soltaun pihalle olisi saanut jäädä yöksi asuntoautoilla, on meille monesti luontevampaa jatkaa eteenpäin edes hippunen, saapua vielä jonnekin, missä saa aamulla uteliaana herätä uuteen päivään. Nummien yöilma haisi juurikin nummille, kuivalle ja vahvalle.

http://goo.gl/maps/6KRwD

31.12.2012    Huoltoaseman piha, jossain keskisessä Saksassa

Edes jouluaattona 2005 ei Saksan moottoriteilää ollut näin hiljaista kuin uudenvuoden aattoiltana 2012. Miksi kukaan ei halua mennä minnekään, mitä kaikille rekoille on tapahtunut, ajokieltoko? Mutta missä ne ovat, sillä kaikki taukopaikat ovat typötyhjiä, aivan totaalisesti. Okei okei, voin ymmärtää, ettei ehkä saksalainen huoltoaseman piha ole se kaikkein tavotelluin uudenvuodenviettopaikka, mutta rekat!? Ja muillekin vinkiksi, kyllä täällä on ihan mukavaa, suorastaan ratkiriemukasta, kun on hyvää seuraa. Ja vaikkei seuraa olisikaan, on täällä ainakin äärimmäisen hiljaista.

Vuoden viimeiseltä koiralenkiltä palatessamme meitä odottaa yllätysjuhlat. Alkumaljat tarjoillaan heti portaissa, ja viinirypäle-allergikon cociksen joukossa uiskentelee näppärästi retiisi. Tarjoilijoiden kukkamekojen somisteeksi väsätyt päänauhat rusetteineen on askarreltu teipatusta vessapaperista ja valtaisan ruokailuhuoneemme pöydälle on katettu tortilla-illallinen. Pidetään puheita, herkutellaan, ja kiljutaan uudelle vuodelle tervetuloa. Todetaan ettei tänä vuonna olla tehty mitään muuta kuin syöty, kunnes ajotuntien aikana suunnitellun ohjelman alettua täytyy muuttaa mielipidettä. On varvastanssikoreografiaa tarinan kerronnalla, koko menneen vuoden merkittävimpien tapahtumien läpikäyntiä muistitietokilpailun avulla ja loppuhuipentumana silmusviisukilpailut vaikuttavine esityksineen. Naurettuamme vatsamme kipeiksi pakotamme lopulta itsemme nukkumaan ennen huoltoaseman ensimmäisiä aamiasvieraita, ja olemme onnellisa siitä, että meillä on Perhe.

Aamuöinen ilma tuoksuu kylmältä ja kirpeältä, puhtaaltakin. Ei sellaiselta, miltä yleensä huoltoaseman pihoilla haisee. Ja yhtäkkiä mieleen muistuu vuoden viimeisen päivän alkuosa, muutaman tunnin nummikävely sekä lenkki vanhalla turpeenottosuolla Pietzmoorilla sekä rento ja ravitseva monen ruokalajin ravintolaillallinen Soltaun liepeillä.  Taisi olla hyvä vuosi. Huomenna huoltikselle brunssille ja sitten Italiaan. Ehkä.