Pieni matka Pohjoiseen, osa 1

Kaunispää  6.8.2013,  klo 02.49, hetki ennen auringon nousua. Tätä maisemaa on turha etsiä sieltä, missä se ei ole, mutta jos pitää silmät ja sydämen avoinna.......

...voi löytää aarteita kaikkialla, sieltäkin, missä niiden ei ikinä uskoisi olevan!

Vitsarin Shellin takapihalta, hiukan keskiyön jälkeen, löydän sen mitä koko päivän olemme etsineet ja kovin kovasti kaivanneet.
Olemme melko tarkkaan kaksitoista tuntia sitten heränneet Sodankylän kunnassa, Vuotson ja Sodankylän puolivälissä, Kurittukosken voimalan yläpuolisen suvannon rannalta, Madetkosken kylätoimikunnan kodan läheltä, Kitinen-nimisen joen ääreltä, minne olimme ajaneet illan ja yön tunteina Jäämereltä, Pykeijan mahtavista maisemista. Tuntui kuin olisimme jo pienen iäisyyden viettänneet vain aukeiden, laajojen, hiljaisten ja tyyninen maisemien keskellä, missä ihmisiä on ollut   kourallinen, taloja harvakseltaan ja harmoonisesti, eikä näkösällä ole esiintynyt oikein mitään turhaa, mieltä rasittavaa.

Kurittukosken yläpuolisen suvannon rannalla juuri enne auringon nousua.

Mutta tänään, Napapiirin alitettuamme ja Rovaniemen ohitettuamme ja ruokapaikkaa etsiessämme, huomaan ahdistuvani. Pusikkoa, taloja ja ihmisiä, mainoksia, hälää ja sälää, kaikkea aivan liikaa, eikä missään rauhaisaa rantaa pysähtyä ja levätä, nauttia ja rauhoittua. Ne perusoikeuksina tien vieressä odottavat asiat ovat yhtäkkiä kadonneet, jääneet jonnekin todella kauas, vaikka juuri äsken siellä olimme. Masennun ja turhaudun, juoksen koiran kanssa lenkkiä hylätyn ostoskeskuksen pihassa mopopoikia väistellen ja Kalajoen särkillä kaipaan korvatulppia kovalla äänellä niukkkaa vee-alkuista sanastoaan esittelevien nuorten miesten möykän ollessa tyynen illan ainoa luontoääni.

Mutta nyt, Pohjois-Pohjanmaalla, huoltoaseman takapihalta löydän sen taas, pienen palan sitä maailmaa, missä sielu lepää ja mieli rauhoittuu. Kun astelen puusiltaa asfaltilta ulos pimeyteen, tulee  Perhonjoki minua vastaan jo leppeänä tuoksuna, ennen kuin silmä havaitsee sen pinnalla kuohuvat vaahtopilvet. Virta lipuu hiljaa, mutta yllättävän voimakkaasti, ja koivut valkoisina hohtavine runkoineen kaartuvat sitä kehystämään. Ja yhtäkkiä huomaan yläpuolelleni avautuvan täysinäisen tähtitaivaan, ja sillä otavan ja pohjantähden suoraan edessäni! Kasi-tiekin on hiljentynyt, vain virta ääntelee hiljaa, idylli on täydellinen, ja mieli rentoutuu. Tähän voisi kantaa makuupussit ja vain maata kirkkaan taivaan alla, onnesta hiljaa ja sykkyrällä...ellei tarvitsisi ajaa Raumalle aamuista työkeikkaa hoitamaan:)














Tämä kuva ei ole Perhonjoelta, vaan Itä-Lapista, Inarin kunnasta, Kaunispään huipulta 438 metrin korkeudesta. Tämä Suomen ainoa yleinen tunturin huipulle vievä maantie rakennettiin jo v.1913, samaan syssyyn kuin koko Sodankylästä nykyiseen Ivaloon johtava maantie. Tunturissa on tuivertanut vuosien aikana niin kullankaivuun, palovartijoiden, sotien kuin matkailunkin merkeissä, eikä Kaunispää nykyisinkään aina pelkästään rauhan tyyssija ole. Ravintola ja matkamuistomyymälä on palvellut kävijöitä vuodesta 1954 alkaen (reikämunkit ovat maan parhaat!), ja talvisin hiihtohissit kuskaavat laskettelijat huipulle, minkä kautta kulkee myös hiihtolatu sekä moottorikelkkareitti, ja mistä lähtee 1,2 km mittainen, maailman pisin pulkkamäki. MUTTA, kun hissit ja kahvila sulkeutuvat, on tunturi taas Tunturi. Vaikka kasvot etelään seistessään ei voi välttyä Saariselän lomakylän valoilta, aukeaa pohjoiseen, itään ja länteen laaja ja hiljainen erämaa, sellainen, missä ajatus pääsee lentoon ja lapinhulluus iskee tai pahenee entisestään.
http://goo.gl/maps/bBZE7

Yhtä poukkoilevaa kuin tämä tekstini, on myös tälle matkalle lähtö. Se viivästyy jo totuttuun tapaan muutamalla päivällä (yrittäjän elämän realiteettejäkö?) eikä sen suunnasta ole lähtiessä juurikaan varmuutta. Laivalippuja Viroon eikä viisumia Venäjälle olla hankittu (vielä ainakaan), joten ehkä joitain vaihtoehtoja on saatu karsittua pois. Lastemme usko lähtemiseemme on jo kovasti horjunut, ja omammekin ehkä siinä vaiheessa, kun vajaan kilometrin päässä kotoa jäämme pitämään palaveria kävelytielle ystäviemme ja koiralauman kesken, ja on keskiyö.
Seuraava havainto ajankulusta on 12 km päässä kotoa, Auranlaakson ABCeellä, missä kaupassakäynnin ja iltapalan jälkeen huomaamme tuijottavamme televisiosta (kotona sellaista ei ole vuosikausiin ollut) amerikkalaista totuudenpaljastusohjelmaa miehestä, joka kertoo tulleensa ufon sieppaamaksi ja  kello on 02.00.
Mitä tästä enää voi muuta seurata kuin että päädymme ensimmäisen matkapäivämme (joka alkoi 23.35 ) päätteeksi niinkin ekosottiseen paikkaan yöksi kuin Säkylän kalasatamaan! Eikä tässä ole mitään Säkylää tai säkyläläisiä kohtaan, se vaan sattuu olemaan paikkakunta, mikä kuuluu viikonloppu-ja jopa arki-iltojemme retkeilykohteisiin, ja mehän olemme kai pikaisesti matkalla kohti Pohjoista...Eikä tässä tietenkään järjen kanssa  ole mitään tekemistä, mutta päästiinpähän  lähtemään...

Nyt ehkä ymmärrätte, mihin kariutui hieno ajatukseni kokeilla reissun päältä lyhyitä ja ytimekkäitä, jokailtaisia blogipäivityksiä; jos yöpaikkaan saavutaan kolmen maissa, ei siis klo 15.00 vaan 03.00, niin  yllättäen siinä keksii jotain muuta tekemistä, kuin tietokoneella kukkumista:)
Yritän nyt jälkeen päin koota pieniä tunnelmia päivien sisällöstä, ja kartalta voi nähdä yöpaikat sekä päivien pääretkikohteet. Matkojen kustannukset olen ymmärtänyt ihmisiä kiinnostavan myöskin, joten laskeskelin pikaisesti tämän matkan kulut. Polttoaineen , vajaa 600 euroa, lisäksi maksoimme Pykeijassa yöpymisestä 7e, raikkaan veden täytöstä Kajaanin ABCeellä 1 euron ja Kemijärven ABCeellä 2 euroa. Näiden lisäksi pääsyliput Sovintovaaran huipulle kustansivat kummaltakin 6 euroa. Ruokailua en laske matkabudjettiin, sillä kotonakin syödään. Matkalla ruokailtiin kolme kertaa huoltoasemalla, ja lettukahvit nautittiin Suomussalmella Hiljaisen kansan Niittykahvioissa, muuten kaikki ruoat tehtiin autossa itse. Vessa ja harmaat vedet pääsitin tyhjentämään Kajaanin, Kemijärven ja Kalajoen ABC-huoltamoilla sekä Berlevågin leirintäalueella, joka ei tästä maksua halunnut vaikka tarjosimme.

Niittykahvilan pöytä heille, jotka eivät pode heinänuhaa.

Pituutta matkalle kertyi n.3500km, mikä olisi ansainnut huomattavasti pitemmän ajan käyttöönsä mutta parempi  lyhyt matka kuin ei matkaa laisinkaan. Niin, ja tämä elokuun alun reissu on aina kesän kakkosmatka, alkujaan ekan syöpäkontrollin puhtaiden papereiden riemusta syntynyt, ja sittemmin jatkunut aina vain, nyt jo yhdeksättä kertaa pienenä kahdenkeskisenä irtiottona ja voimien keruuna syksyn hektistä työkautta varten, yleensä lasten ollessa partioleirillä.

Tässä kartassa vain reitti yleishahmottamista varten. Linkin takaa aukeavassa kartassa on tarkat sijainnit yöpaikoille ja  retki-ja nähtävyyspaikoista löytyy lisälinkkejä ko.kohteiden nettisivuille.
http://goo.gl/maps/bBZE7

1. päivä, lauantai 3.8 , Säkylä-Viitasaari

Ensimmäisen aamun maisema aamiaispöydästä, Säkylän kalasatama.

On häkellyttävää olla turistina Säkylässä, kun luulee lähtevänsä Jäämerelle. Mutta totta puhuakseni, en ole koskaan kävellyt Säkylän keskustassa, saati Katismaan saaressa tahi kalasatamassa. Olen hiihtänyt, pyöräillyt ja kävellyt Virttaankankaalla sekä Kuhankuonolla, soutanut kunnan tarjoamalla venheellä  pikkuruiseen saareen, missä sijaitsee talonpoika Lallin tappaman piispa Henrikin muistoksi pystytetyn kirkon rauniot ja melonut sekä uinut Pyhäjärvessä, mutta kultturellimpi elämä on saanut odottaa viimeiseen päivääni 50 vuotiaana. Mitä kauemmas keskustan laatikkotaloista kuljetaan, sitä enemmän näkyviin ilmestyy kauniita vanhoja puutaloja ja piharakennuksia, suoranaista idylliä kuumana kesäpäivänä. Rantoja seurailevaa tietä myötäilee pyörätie valoisassa mäntymetsässä, on frisbeegolf-rataa ja avantouintikeskusta, mikä näin kesäisin tarkoittaa hyppytelinettä ja uimarantaa saunalla sekä pienellä ulkokahvilalla. Kalasataman yhteydessä oleva veneranta suorastaan kuhisee väkeä, vauvaperheistä kalastamaan lähteviin äijäporukoihin, eikä kukaan pane pahakseen kun tuntemattomat turistit kyselevät sinilevästä ja koirien uittamisesta. Kaiken kaikkiaan ilmapiiri on leppoisa, ja oma väsynyt olotila vahvistaa koko paikan raukeutta, mikä ei kuitenkaan ole pysähtynyttä.

Säkylän Pyhäjärvi.

Idylliä Säkylässä.

Puhtaamman veden perässä lähdemme etsimään miehen noin 20 vuotta sitten työmatkallaan havainnoimaa pientä kirkasvetistä hiekkarantaista järveä, mikä todella löytyy, jo toisella yrittämällä Ilmiinjärven eteläpäästä. Sen naapurissa, Pitkäjärvellä, näkyy olevan vapaa-ajankeskus ja Kokemäen seudun karavaanareiden ylläpitämä leirintäalue, mutta me halajamme hiljaiseloa iltapäivän ratoksi, emmekä aio sentään toista yötä viettää lähes kotiseutumatkaillen.

Lepopäivän rauhaa Ilmiinjärveltä.

Rauhasta raukeina teemme yllättäen päätöksen edetä kaikista suunnitelmista poiketen Jäämerelle keirtokautta, hitaasti mutkitellen itäisen Suomen reunoja. Todella loogista, kun ei tänään ennätetä kauas, ei kannata yrittää huomennakaan. Ohhoh.
Niinpä Vammalan ja Nokian välimaastossa tutustumme Marsalkka Mannerheimin junanvaunuun, siihen, misssä hän palaveerasi Adolf Hitlerin kanssa v. 1942, ja etsin meille kaunista järvenrantaa yöpaikaksi Viitasaarelta melko myöhään, seuraavan vuorokauden puolella pitkälti. Viitasaarella emme voi olla toteamatta, että jos olisimme lähteneet vasta tänä aamuna kotoa, olisimme nyt jo Hailuodossa emmekä Viitasaarella. Mutta emme olisi nähneet myöskään tällaista tätä päivää. Joten olkaamme kiitollisia siitä, piste.

Mannerheimin ja Hitlerin kokouspaikka vuodelta 1942.

Salonkivaunun kummajaisia.

Marskin salonkivaunu majailee keskellä hämäläistä maalaismaisemaa, Toijalan ja Nokian välimaastossa, huoltoaseman pihalla.

http://www.sakyla.fi/fi/matkailu/nähtävyydet

http://www.pitkajarvi.com

http://www.sfckokemaki.fi/esittely_ja_palvelut/pitkajarvi/