Pieni matka Pohjoiseen, osa 2

2. päivä, sunnuntai 4.8 , Viitasaari - Seitenjärvi, Hyrynsalmi

Toisen aamun maisema aamiaispöydästä, Viitasaari, Lummeniementie.

Pyhäaamun rauha täällä metsien kätköissä ei juuri suurempi voisi olla, mitä nyt kirkonkellojen kuminaan kymmenen tienoilla havahdumme, mutta jatkamme makeita univelkojen maksujua vielä pitkään sen jälkeen. Kiittäminen on hyvää onnea sen suhteen, että tien päässä olevassa seurakunnan leirikeskuksessa ei vietetä esimerkiksi rippileirin vierailupäivää, sillä olemme  pienellä levikkeellä metsäisen tien varrella, ja ohikulkeva liikenne soljuisi parin metrin päässä sängystämme.

Täydet pisteet täytyy antaa googlemapsin keksijöille; ilman sen pientä, todellisen maiseman keskellä kävelevää miekkosta en ehkä tätä paikkaa olisi ehdottanut tutkittavaksi, vaikka, myönnetätävä on, että joskus on tunteja käytetty täydellisen yöpaikan etsimiseen, jo ennen googlemapsia, ilman nettiyhteyttä ja vielä sen aikanakin, paikoissa, missä google-auto ei ole käynyt. Kartalla mielenkiintoisen näköinen paikka ei aina kuitenkaan todellisuudessa ole mielenkiintoinen, tai vaikka olisikin, ei tarjoa asuntoautolle mitenkään ajateltuna älykästä tai edes mahdollista alustaa yöpymiseen. Mutta nyt siis vain kuljeskelin google-miekkosen kanssa rantoja seurailevia tai niille vieviä pistoteitä, ja löysin jopa tämän levikkeen. Siis melko helppo nakki!

Kun eilen oli viimeinen päiväni 50-vuotiaana, on tänään ensimmäinen päiväni 51-vuotiaana (uh, näyttää vanhalta kirjoitettuna), ja perinteiden mukaan mies paistaa minulle aamiseksi lettuja, poimii kedonkukkia, ja saan lasten mukaan sujauttaman kortin. Tällä kertaa siinä sanottiin melko tarkkaan näin: "Ihanaa Äiti että synnyit",  ja mitä sitä äiti muuta silloin tekisi kuin tirauttaisi pienet itkut, hyppäisi järveen letut mahassaan ja paistattelisi päivää yksityisen pienen uimapoukaman helmassa.

Koska olet viimeksi maannut kuumalla kivellä, silmät suljettuina, tuntien kiven ja auringon lämmön, kaislojen suhinan, aaltojen liplatuksen ja kevyen tuulen vireen kasvoillasi?

Kaunis Keitele.

Suloinen sunnuntai.

Olemme ottaneet lähtökohdaksi sen, että minne päivällä hyvin mielin voi auton pysäköidä vaikka metsäretken ajaksi, siinä sopii yöpyäkin. Levikkeelle jäi tilaa vielä parille henkilöautollekin.Viitasaari, Lummeniementie.

Iltapäivän lopulla muistamme olevamme matkalla Jäämerelle; hylkäämme Keiteleen, jätämme Pyhähäkin ja Salamanperän kansallispuistot jonkun viikonlopun varalle ja kurvaamme nelostieltä itään Viitasaaren jälkeen. Ja simpsalabim, kuin taikaiskusta maisema muuttuu tyystin heti Keiteleentielle käännyttyämme. Maaninkaa kohti ajelemme keskellä vanhoista Suomi-leffoista tuttua maalaismaisemaa, ja olemme iloisia, että satuin lukemaan KuusaanMatin blogista hänen käyneen Korkeakoskella.

Hoksaamme siis, että saamme pienellä mutkalla korjattua sen nololta tuntuvan tosiasian, että emme koskaan ole  vieraillleet Suomen korkeimmalla vapaasti virtaavalla koskella, vaikka jo Elias Lönnroth ja Zacharias Topelius muinoin siitä kirjoittivat ja  I.K.Inhakin sitä kuvasi. Korkeakoskelle on tehty Kuopiosta päivittäin matkoja höyrylaivoilla jo 1860-luvulla, ja kun 1887 perustettiin Kuopion Matkailuyhdistys, oli kosken lähellä asuvan perheen tehtävänä maksua vastaan avata patoluukkua, jotta matkailijat saivat ihailla veden vyöryvää voimaa.

On oikeastaan vaikea tajuta, että Suomessa todella ollaan matkailtu jo tuolloin, ja jopa siinä mittakaavassa, että voidaan sanoa vuosisadan vaihteessa koskimatkailuun iskeneen laman, minkä seurauksena Korkeakosken ylläpito väliaikaisesti lakkautettiin. 30-luvun koskimatkailun kultavuosien jälkeen se on toistamiseen kunnostettu ja nykyisn alueella voi taas  kulkea puisia portaita pitkin alas rotkoon saakka ja nauttia kahvilassa virvokkeita.

Itse koski on lähes autotien varrella, joten halutessaan retken voi tehdä hyvinkin pikaisesti ja helposti. Toisaalta seudulla saa aikaa menemään koko päivänkin, ellei toisenkin, sillä Korkeakosken rotkolaakson luontopolun , Kanjonin kierroksen, lisäksi lähistöllä on mm vanhaa kulttuurimiljöötä, kalastukseen soveltuva Viannankoski, Ahkionlahden kanava ja lintujärviä. Onpa mahtavaa huomata, miten paljon meillä on vielä Suomessakin aivan uutta nähtävää!

Parkkipaikalla on tilaa myös matkailukulkineille, ja silelä on opaskarttojen lisäksi kahvio sekä hyyskät.

Niin rauhallisena purona koski kiemurtelee metsässä vain metrejä ennen laskuaan alas.

Korkeakosken korkeuden tiedetään nyt olevan 36,4m , vaikka vuonna 1909 ilmestyneessä Suomen ensimmäisessä tietosankirjassa sen korkeudeksi kerrotaan 46 metriä. Liekö kyse savolaisesta suurpiirteisyydestä vai ovatko mittaustekniikat kehittyneet, koski tuskin lie madaltunut?

Portaita pohjalle on monta mutta askellus on käypänen.

Komeimmillan koski ryöppyää kevättulvien aikaan, mutta myös kesäsateiden jälkeen näky on vaikuttava. Talvinen koski-elämys olisi myös mielenkiista kokea.

Liekö tämä ravun perusympäristö, mutta heti kosken alta tämä löytyi.

Rotkon pohjalla vallitseva kylmän kostea kellari-ilmasto mahdollistaa rehevän ja lajirikkaan kasvuston.

Koskiin kai kuuluu aina myös romantiikkaa.

Koski vain pauhaa, ei tunne se rauhaa....

Virallinen synttärikuva, Kaarina 51v. Ensi vuodeksi kehitettävä jotain vaakaa vaativampaa, mutta uskokaa huviksenne, tuon liukkaan, osin lahon, kosken päällä keikkuvan tukin päällä tuokin oli jo jotain:)

Korkeakosken jälkeen nautimme illan levollisuudesta Martikkalantiellä, no 5640, matkalla kohti IIsalmea, Kajaania ja  Hyrynsalmea.

http://www.maaninka.fi/00010434-matkailukohteet

Ja vielä naurut kaikille tämän videon myötä:)