Dog eat dog

Olisinpa valinnut ajankohdan toisin, jotta voisin lähettää teille terveisiä suloisen lämpimästä Suomen suvesta. Vaan en valinnut; kammosin valkoista paperia = tyhjää, ankeaa blogin kirjoitusalustaa ja ajauduin harhailemaan netissä. Upposin pyöräilysivustoille, Venäjänmatkasivustoille, karavansivustoille, googlen karttoihin ja lopulta muiden blogeihin. Mitä enemmän luin, sitä syvemmälle upposin. Muutuin pieneksi tavalla mikä ei palvele ketään, kaikkein vähiten itseäni. Kyse ei siis ollut terveestä nöyryydestä vaan jostain aivan muusta, "niillä on kaikilla sponsorit ja ne kaikki muut tekevät pitempiä ja hienompia matkoja kuin me"-ilmiöstä. Huhhuh.

Sinun pitäisi alkaa äiti itse kirjoittaa, eikä vain lukea toisten blogeja sanoi kuopukseni. Haloo vaimo, mitä merkitystä sillä, mitä muut ovat tehneet tai mitä heillä on, keskity omaan elämääsi ja meidän retkiimme. Ota muiden blogeista se, mikä palvelee sinua, toivota onnea ja menestystä niille ja anna vetovoiman lain toimia, artikuloi ihailtavan selväsanaisesti pitkänlinjan elämänkumppanini. Muita ei kotona ollutkaan paitsi koira, mikä sekin kävi kuonollaan tökkimässä paljasta säärtä, ja nuoleskeli silittämään kurkoittavaa kättäni.

Niinpä lopulta pakotin itseni voittamaan itseni, siinäkin mielessä, että päätin antaa itselleni luvan kirjoittaa vapaammin kuin aiemmin. Yritän kasvattaa vapautta luoda sellaista tekstiä, mikä syntyy helposti ja kepeästi ja jonka kirjoittamiseen tunnen intohimoa. Yritän ymmärtää, etten nyt tee lehtijuttua enkä vielä kirjoita kirjaa. Kunhan kirjoitan, koska haluan kirjoittaa. Kunhan se tuo iloa itselleni, ja herättää jotain tuntemuksia lukijoissa, tai edes jollain tasolla viihdyttää, herättää ajatuksia, antaa ideoita, rohkaisee tai jotain muuta.

Annan siis mennä hieman kevyemmällä ottteella vaikka toki sisältö voi painavaakin tarvittaessa olla. Kuuntelen myös palautetta, ja vaikka hassua kyllä, yhdellä päin naamaa lauotulla murskakommentilla tuntuu olevan taito peitota sata kehua, yritän ajatella onnistuneeni, sillä olen saanut jollain lukijalla tunteita nousemaan pintaan. Olen ymmärtänyt, että onnistuneiksi itsensä kokevat taiteilijat ja kirjailijat pyrkivät nimenomaan herättämään ihmisissä tunteita, eivät vain keräämään kiitosta ja kehuja. Ja jostain se on tällaisen blogi-aloittelijankin oppia otettava:)

Tämän viestin tärkein sanoma kuitenkin on Kiitos. Kiitos teille armaat ja ihanat lukijat, että teitä on niin monta ja olette käyneet tätä sivua kärsivällisesti availemassa, vaikken ole saanut moneen kuukauteen tänne mitään aikaan! Olen häkeltynyt siitä miten monta kertaa näitä sivuja on tarkasteltu, ja siitä, miten olen saanut moninaisia reittejä pitkin terveisiä ja toivomuksia kirjoittamisen jatkamiseksi. Yritän täyttää tehtäväni, ja kovasti toivoisin vuoropuhelua kanssanne. Kommentteja voi jättää kuka vain, se on helppoa eikä mitään rekisteröimistä vaadita. Enkä nyt missään nimessä tarkoita mitään kiitosten kerjäämistä vaan keskustelua tekstien herättämistä ajatuksista. Kanssakäymistä. Sillä se jos mikä olisi rikasta ja antoisaa.

Rikasta ja antoisaa, kiitos siitä, on oma elämäni viimeisten blogikirjoitusteni jälkeen ollut, ja se on ollut osaltaan syynä hiljaiseloon täällä. Olemme saanut tehdä kaksi mielenkiintoista 14-17 vuorokauden  pyöräretkeä Euroopassa, ja matkan varrella auton kanssa vielä vähän lisää elämän ihmeitä ihastella. Näiden retkien välissä ovat vuorokauden tunnit olleet kovilla, siillä juuri ennen ensimmäistä, perinteistä kahdenkeskistä pyöräcaminoamme miehen kanssa, tänä vuonna Kaakkois-Saksaan ja Itävaltaan, löysimme firmallemme vihdoin uudet toimitilat/valokuvaus-studion, ja sen remontoiminen kaiken muun ohessa on näyttänyt mitä yrittäjän elämä kiehtovimmillaan on. Ja koska perhe on meille kaikki kaikessa, on kevät ollut kiihkeän työn ja pienten erilaisten perheen juhlahetkiretkien kaunista ja kirjavaa kudelmaa.


Kaikkea riitti yllin kyllin, jopa niin, että jälkimmäiselle, kuopuksen ja ystävänsä kanssa tehdylle kesälomareissulle, Slovenian ympäri-pyöräilylle lähtöä jouduttiin useamman kerran siirtämään, mutta olipa riemu sitäkin suurempi, kun Tallinnan-laivan kannella vihdoin seisoskeltiin!
Näistä retkistä on tarkoitukseni päiväkirjanomaista tarinaa teille alkaa kirjoittaa, ja totisesti toivon ehtiväni ainakin Slovenian-retken purkaa ennen elokuun alkua, sillä silloin on vielä pieni matka edessä, joo itään, länteen, etelään tai pohjoiseen, pyörillä tai asuntoautolla. Ai mekö ei osata päättää. Noo, mitä nyt pientä valinnanvaikeutta kaiken kiehtovan edessä, mutta jotain periaatepäätöksiä olisi nopsaan tehtävä, sillä Venäjä, joko Vienan Karjala, Solovietskin luostarisaaret, Petroskoi tai Laatokan ympäripolkaisu ovat vaihtoehtojen joukossa eikä valmiita viisumeja ole.

Miten tähän kaikkeen liittyy Dog eat dog, siitä en aivan varma ole. Jotenkin tuo slovakialaisen vuorten kätköistä löytyneen kylpyläkaupungin yöpaikkanamme palvelleen p-paikan viereinen graffiti vain haluaa tulla nähdyksi. Ehkä se jo paikan päällä kuvasti erinomaisesti pienen paikkakunnan kylpylän ympäristön siisteyden ja loistokkuuden välistä ristiriitaa alueen laitamien perus-slovakialaisen elämänmenon välillä. Ehkä se myös kuvastaa sisälläni näköjään ikuisesti uinuvaa nuorta kyseenalaistaja- ja kapinoitsija-Kaarinaa, joka halusi uskoa kauniseen ja oikeudenmukaiseen maailmaan eikä olisi halunnut hyväksyä Dog eat dog-tilannetta. Fraasi-sanakirjan mukaan tuo merkitsee kutakuinkin sitä, että ihminen kykenee toimimaan täysin häikäilemättömästi ajaessaan omaa etuaan, viis muista kunhan minä menestyn. Teksti on minusta kovin puhuva ja puhuttelava, olkoon syy isihen mikä tahansa.

Jottei menisi liian melankoliseksi, lähetän teille suloisen suvi-illan lämmöm sijaan parhaimmat terveiseni kolean viileästä Piikkiön iltayöstä, missä aurinko taisi juuri laskea lahden taa, ja paljussa odottaa suloisen lämmin 38,5 asteen tarkkudella lämmitetty vesi. Kunhan ensin olen käyttänyt koiran iltalenkillä ja ehkä saanut jälleen ihastella niitä kolmea kiiltomatoa, jotka uhmaavat sukupuuttoon kuolevaa lajiaan täällä meidän mäellä. Maailmasta puuttuva pimeys on tappamassa ne ja satumaiset tulikärpäset todella sukupuuttoon, niin että saamme olla ylpeitä meillä vallitsevasta pimeydestä! Toivottavasti se on kuitenkin vain ulkoista lajia:)
Kaunista kesäyötä teille kaikille ja eritoten juuri sinulle!

t.Kaarina