Venäjän matka asuntoautolla, syysloma 2013, osa 2, Sortavala - Läskelän Joensuu - Murheen Risti - Rajakontu

ti 15.10 Sortavala - Läskelän Joensuu - Läskelä - Murheen Risti - Rajakontu

Ensimmäinen aamu Venäjällä, ja maisemat Laatokalle!

Maisemia Piipun Pihasta.

Aamu on pimeä ja sumuinen, mutta sängystä näkyy Laatokka, ja se tuntuu huisalta. Hotellin aamiaismakkarat on kuorittava ennen syömistä, eikä veitsi ei tahdo upota kuoren läpi, mutta smetanalla ja hillolla höystetyt letut vievät kielen mennessään. Olemme täysillä tässä hetkessä vaikka sisällämme kihisee uteliaisuus tulevaa kohtaan. Ykköspäivä on ykkönen siinäkin mielessä, että se on sukuseutupäivä. Isoisäni on syntynyt läheisessä Läskelän kylässä, isomummoni on alkuperältään kalastaja Läskelän Joensuun edustalla olevasta Mäkisalon saaresta, ja isoukkini työskennellyt Läskelän voimalaitoksella. Jos näitä juuria ei olisi täällä, olisi tämä reissu todennäköisesti keskittynyt Vienan ja sen yläpuolisen Venäjän tukimiseen, mutta nyt on aika tutustuttaa edes osa lapsista näihin juuriinsa.

Piipun Pihan aamianen on maittava.

Hotelli Piipun Pihan pihalla saa yöpyä matkailukulkineissa, sähköäkin on tarjolla.

Jos haluaa nähdä, miltä suomalaisissa kaupungeissa on aiemmin näyttänyt, ja osaa suodattaa näkökentästään muutaman harvan keskustaan rakennetun venäläisen kerrostalon, voi Sortavalassa tehdä ihmeellisen aikamatkan. Funkkista, kansallisromantiikalla höystettyä jugendia ja siroa puurakentamista, tismalleen samoja muotoja, värejä ja leikkauksia, kuin mitä vaikkapa Turusta löytää sieltä täältä, kaiken laatikkomaisen uuden ja kauhean sekasotkun alta ja takaa, löytyy Sortavalasta kaikkialta. Markus lehtipuun Karjala-oppaan "Suomalainen Sortavala"-kartan kanssa voi paikantaa koulut ja pankit, Seurahuoneen, NMKYn ja Simpasen talot sekä kaiken muun menneen. 

Entinen kaupungintalo, nykyinen kirjasto.

Kirjastoon kannattaa poiketa sisälle asti, aulassa valokuvanäyttely.

Kaupungintalosta tehtyyn kirjastoon poikkeaminen on hieno tilaisuus nähdä vanhaa arkkitehtuuria sisältä päin, ja sekä siellä että ortodoksikirkossa pääsee valokuvamatkalle vanhaan Sortavalaan, mikä on alkanut rakentua 1800-luvulla, Katariina kakkosen myöntäessä sille uudet kaunpunkioikeudet Isovihan tuhotessa  sen lähes kokonaan 1700-luvun alussa. Asutusta on kuitenkin ollut runsaasti jo rautakaudella, ja joskus olisikin mielenkiintoista koluta seudun lukuisia linnavuoria, myös meloen Laatokan saariiin.

 

Entiset Lyseo ja Tyttökoulu, nykyiset Maataloustekninen oppilaitos ja Petroskoin yliopiston sivulaitos.

Torikadulta.

Suolaiset ja makeat piirakat on helppo ja yleinen venäläinen pikaruoka.

LInja-autoseman takaiset yleiset vessat ovat siistit.

   

Lisää kuvateksti

Sankarihautoja entisen (tuhoutuneen) kirkon pihalla.

Runonlaulajapatsas Kolmikulmapuistossa on valmistunut v1935 Kalevalan 100-vuotisjuhliin.

Vaaleanpunaisessa talossa sijaitsee kahvila-ravintola Relaks, mainio paikka Karjalankadulla.

Karjalankatua kohti rantaa, etuvasemmalla entinen Suomen Pankki minkä takana Hotelli Seurahuone.

Nikolskajan kirkko vuodelta 1873, aulassa valokuvanäyttely.

Kertakaikkiaan tämä kuva ei kuulu tähän kohtaan, mutta tämä ohjelma ei suostu yhteistyöhön kanssani. Laululava Kuhavuoren juurella, jolla lasten toiveesta esitin JO Karjalan kunnailla lehtii puu, eivätkä paikalliset maamat edes hievahtaneet..ovat kai tottuneet "Taas noita suomalaisia":)

Hotelli Kauniin ja matkustajasataman takainen maksullinen ja vartioitu p-paikka sopii myös karavaanarille.

Tästä lähtevät kesäkaudella laivat Valamon luostariin.

Vakkosalmen sillan toisella puolen kohoavalta Kuhavuorelta avautuu upea maisema sekä kaupunkiin, Laatokalle, että kaupunkia ympäröiivin erämaihin, vaikka suomalaisen ajan näkötornista on enää jäljellä pelkkä perustus. Hieman absurdeilta näyttävät uudet lähiöt ja hieman vanhemmat parakit lintujärven ympärille asettuneina, taustanaa ruskainen erämaa, mutta maassa maan tavalla. Venäläinen rautaelementeistä rakennettu huvipuiston poikanen tuo alueelle uutta väriä, ja sen eteen jätämme asutoauton Kuhavuoren kävelyn ajaksi saatuamme paikalla olevilta työmieheiltä hyväksynnän asialle.
Kaupungin kadut ovat kuoppaisia, torilla myydään kalaa, hunajaa, hilloa ja marjoja, ja pienten kojujen edessä jonotetaan piirakoita. Gogojlevin ateljee tarjoaa maisemamaalauksia ja puutaidetta, Relaks ravintola Karjalankadulla maittavia aterioita ja Kolmikulmapuistossa runonlaulajanpatsas muistuttaa seudusta missä ollaan. Autolla löytyy vartioitu p-paikka hotelli Kauniin takaa, sataman läheisyydestä  ja linja-autoaseman takaa siistit yleisövessat.

Vakkosalmen sillan jälkeisen huvipuiston kohdalta on hyvä lähteä kiipeämään Kuhavuorelle.

Kuhavuorelta länteen.

Kuhavuorelta etelään.

Kuhavuorelta Sortavalan keskustaan. Vasemmalla etinen Lyseo, oikealla Laatokka.

Kuhavuori  on suosittua virkistäytmisaluetta nykyisinkin.

Suomen ajalla tässä komeili korkea näkötorni.

Sortavalan lähiöitä kaupungin luoteispuolella Kuhavuorelta katsottuna.

Fanni ja Hilla.

Veera ja onenkukka.

Sortavalan "esikaupungin" Helylän läpi virtaava Tohmajoki laskee Laatokkaan ja saa alkunsa Suomen puolelta Tohmajärvestä.

Helylä ei ole pelkkää joenvarsi-idylliä. 

Mieli jää askartelemaan hotellin diskon "kasvokontrolli-kyltin", mennneen ajan Suomen suurimman pulpettitehtaan sekä Suomen puolelta Tohmajärvestä alkunsa saavan Tohmajoen rannan vanhan asutuksen parissa, kun lähdemme Laatokan vuonomaisia rantoja piirun verran itään, ja etsimme Läskelän Joensuusta koulu-kukkulan päältä paikan, mistä aukeaa näkymä isomummoni vanhalla kotisaarelle. Saha näyttää antavan kylälle edelleen toimeentulon, kauppoja on useampia, koulu vastamaalattu koreilevan kauniiksi, ja pienet kujaset talojen ja pihojen väleissä houkuttelevat kävelemään kalavajojen luota ylös ja taas alas. Kulkee kaasuputkia (kaukolämpö?) maan päällä, avomallin puhelinkoppeja ja värejä enemmän kuin harmautta.
Missä määrin köyhyyttä ja vaurautta, ja mitä ne täällä merkitsevät?  Kaikkea tekisi mieli kuvata, mutta miten sen kehtaa tehdä. Silloin kun seutu on yksiselitteisen kaunis ja vauras, ei samaa problematiikkaa synny, mutta täällä ero "sosiaalipornahtavien" ja muuten vain havainnoivien kuvien välillä on toisinaan hiuksenhieno. Toisaalta päädyn jo tässä vaiheessa siihen, että annan kamerani Hannun kannettavaksi puolessa välin kylää (hän on hyvä kantamaan:)) , sillä jos katson koko matkan vain kameran objektiivin takaa, en kykene olemaan läsnä tässä hetkessä. Ja sitä, jos mitä, haluan tehdä.

Läskelän Joensuun puutaloidylliä.

Läskelän Joensuun venerantaa.

Läskelän Joensuu.

Läskelän Joensuun päiväkoti.

Koulun pihasta.

Koulu on saanut hiljattain uuden maalin.

Koulun kappeli.

Tuolla on asunut isomummoni, Mäkisalonsaaressa kalastajana!

Koulun pihapiiristä.

Vihreä rakennus on yksi Läskelän Joensuun kolmesta kaupasta, neljänteä vielä kioski ja kukkakauppa.

Automme on toisen kaupan pihalla, oikestaan sen kolmannen isolta tieltä tultaessa. 

Päivät ovat lyhyitä, ja isoisän kotitalon ja seudun nuorison hengaamispaikan, Petrakosken jälkeen saamme ihailla pilvisen päivän viimeisten auringonsäteiden heijastusta Läskelän korjauksen alla olevan ortodoksikirkon sipulikupolista, minkä jälkeinen kävely tehdään otsalamppujen valossa. Liekö lakkautetun paperitehtaan syytä, mutta talojen pystyssäpysymisen uskottavuus on paikoitellen heiveröistä, ja harmautta riittää yllin kyllin useammankin kylän tarpeisiin. Kaiken keskellä, hiljaisessa illassa, ruohottuneen puistikon keskellä hopeisina ja ylväinä kohoavat perinteiset neuvostopatsaat, kirjailija Pushkin ja sotilas sekä tämän vaimo, tuntuvat surrealistisilta ja jotenkin mykistäviltä.

Läskelä.

Läskelän voimalaitos ja saha, missä isöisäni sekä hänen isänsä ovat työskennelleet.

Läskelän voimalaitoksen takaa.

Runoilija ja venäjän kirjkaielen isä Pushkin tuo sivistyksen tuulahduksen kaikkialle.

Isoisäni synnyintalolla. Mutta voi mitä sakkia, tuumii koira...

Petrakoski on ollut k-kaupan kulmaa mukavampi hengauspaikka, ehkä edelleenkin.

Pönttöuuneja kahdessa kerroksessa.

Spulikupoli on valon sieppaaja.

Myllerrystä täynnä oleva mieli ei saa lepohetkeä, sillä metsien keskeltä, läheltä Koirinojan ja Prääsän teiden risteystä, Lemetin motin seudulta, löytyy valtava monumentti, Murheen Risti. Sotahistoria ja muistomerkit  eivät varsinaisesti ole meidän juttumme, mutta suurikokoinen risti, minkä kummankin puolen on symmetrisesti ihminen, kasvot ristiin päin, herättää uteliaisuuden. Kauempaa metsästä löytyvä laatta, Suomen ja Venäjän yhdessä talvisodan haavojen vuoksi tilaama, pysäyttää vahvalla totuudellaan.

            " Venäjä ja Suomi, kaksi sisarusta. Suomi ja Venäjä, kaksi äitiä. Nyt he muodostavat tämän Murheen Ristin itsestään. Heidän päänsä ovat sulautuneet yhdeksi, ja kätensä liittyneet yhteen Toivossa. Että Rakkaus voittaa. Se riippuu meistä. Jokaisesta."

http://seura.fi/sota/sotahistoria-sota/kuoleman-divisioona/

Ensimmäisen yön varman yöpaikan jälkeen olemme nyt omillamme, ja olo sen suhteen hiukan epävarma. Pikkukylien kodikkaat tantereet menetämme ajamalla hyväpintaista uutta P21-tietä Impilahden kautta kiertävän sijaan, Pitkärannan taajama osoittautuu liian venäläishenkiseksi ja aioitut hotellien pihat hotellit kerrostaloiksi, mutta Salmista löytyvän "13. Gordon" mökkikylän pihaan ajaessamme olemme riemuissamme rauhaisasta turvallisesta järvenrantapaikasta. Kunnes yövahdin paikalle hälyttämä emäntä kiiruhtaa kertomaan, että ei puhettakaan autossa nukkumisesta, jos tulette, majoitutte mökkiin, ja se maksaa viidenkymmenen euron verran ruplia per napa. Jassoo, kello on yksitoista illalla, ja meidänkö olisi maksettava 200e siitä ilosta, että saamme roudata tavaramme autosta mökkiin ja lyhyen yön jälkeen takaisin. No ei tietenkään.

Vaikka sillä hetkellä harmitti, seuraavana aamuna siunasimme tuon rouvan. Hänen kieltonsa ansioista päädyimme nimittäin erääseen mieleenpainuvimmista yöpaikoista, mihin suomalainen voi joutua; Rajakontuun,vanhalle Suomen rajalle!!! Sitä ennen tosin olimme pitkään ja hartaasti pohtineet majoittumista Salmin keskustaan torin tapaiselle aukiolle kahden rekan kaveriksi, sekä etsineet uutterasti Salmin kirkkoa, mutta olin jättänyt opaskirjasta huomioitta kappaleen, missä kirkon kerrottiin olevankin pelkkä raunio. Ei siis ihme, ettemme ohjeista huolimatta löytäneet miellyttävää kirkon parkkia yöpaikaksi.