Asuntoautollla Venäjälle, Syysloma 2013, osa 3, Rajakontu - Vitele - Syväriläisen luostrai/Troitsankontu

ke 16.10  Rajakontu - Laatokan pitkät hiekkarannat - Vitele  - Syväriläisen luostari/Troitsankontu

Syvässä hiljaisuudessa täydellisesti nukutun yön jälkeinen aamu valkenee käsittämättömän kauniina. Maailma säteilee valoa, kirkkautta ja hyvää henkeä, sängystä ja aamupalapöydästä näkyy Laatokka, kirjavan kukertava puinen näkötorni sekä maalaismaisemaa vierellämme olevan hylätyn hirsitalon tyhjien isojen ikkunoiden kautta. Huomaamme olevamme korkealla mäen harjanteella, keskellä pientä läpiajettavaa kylää, ja kaukana, ehkä jopa parin kilometrin päässä Laatokan rannasta. Aika menettää merkityksenä kirpeän raikkaassa ilmassa, tornin huipulla, kuuraisilla niityillä, kylän raittia eestaas kulkien ja maailman ylenpalttista upeutta hihkuen. Montaa työssäkäyvää asukasta täällä ei kuulema ole, mutta taloja korjataan ja kaksi ikäistämme naista tervehtii ohikulkiessaan murteellisella suomenkielellä. Huikea hyväätekevä avaruus, korkea taivas ja kauas kaartva taivaanrantako lie se, miksi kaikille meille tulee mieleen Lappi tai Pohjois-Norjan syrjäkylät, yhtä kaikki, mutta viisumin hinta on tullut jo täydesti katetuksi!

Rajakonnun kylää.

Laatokan itäpuolen komeimmat maisemat avautunevat Rajakonnusta.

Rajakonnun raittia.

Näkötornista kylänraittia etelään löytyy rannan puolelta metallinen majakkatorni, ja tuhoutuneen kirkon liepeille psytytettyjä muistomerkkejä hautoineen.

Näkötornista länteen. Laatokan ja Rajakonnun välissä kulkee rautatie, ja matkaa rannalle lienee muutama kilometri. 

Rajakonnun näkötornista itään.

Aamumaisemat sängystä Laatokalle.

Näkötorni on rakennettu v 2004 ruotsalaisen Kristina Hammarströmin aloitteesta kansainvälisen  kehitysrahasto SIDAn tuella.

Omme yhdessä aina, käymme aina rinnakkain...

Näkötornista pohjoiseen, tuolta olemme eilen tulleet.

Näkötornsta etelään, tuonne jatkamme tänään matkaa.

Blogin pitäjä vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä.

Monikäyttöinen harava.

Tämä kaunokainen olisi myytävänä.

Venäjä on maalikauppiaiden luvattu maa:)

Yhteydet pelaavat vaikka kaukana tunnutaan olevan.

Laatokan pitkiä hienoja hiekkarantoja metsästämme lounaspaikaksemme, kesällä seudulla liikkuneen siskoni havaintoihin nojautuen. Puolivälissä rajakontua ja Vitelettä tie laskeutuu aivan rantaa kiertämään, ja pikkuautolla liikkuvalla olisi varaa valita jatkuvalla syötöllä eteen avautuvista uusista rannoista. Täydellisen maiseman metsästäjinä saamme ajaa lähes viimeiselle rannalla, mutta kärsivällisyytemme palkitaan ruhtinaallisesti; kova maa kestää auton, ja saamme roukapöydästämme avautumaan kilometrisen auringossa kimaltavan hienohiekkaisen aution rannan. Emme tosin malta jäädä ruokaa laittamaan ennen tunnin kirmaamista rannalla, ja sittenkin harkitsemme trangiaruokaa.

Karjalan mereksi kutsuttuun Laatokkaan mahtusi kuulema kaikkien Suomen järvien vedet!

Karavaanarin helmiä.

Osaako joku suomentaa?

Toivottavasti tässä ei kerrota tonttien myynnistä Laatokan koskemattomilla rannoilla?

Rauhaa kaikille Laatokan kävijöille!

Koira ei vikuroi, se leikkii kävyllä!

Aunuksen Karjalaan kuuluva Vitele on seudulle ominaiseen tapaan asettunut kauniina nauhoina joen ja sen haaran varsille, riippusiltojen yhdistäessä jokien puoliskot toisiinsa. Rantaa täplittävät harmaat pienet saunat, ja talojen päädyt, mitkä Aunuksessa ovat pääsääntöisesti komeita ja koristeellisia, osoittavat joelle, pihapiirit aukeavat siis pitkän mallisina talojen taakse. Auton p-paikaksi löytyy täältäkin kyläkauppa, ja tuntuu helpolta ja jo melko luontevalta käveleskellä ympäriinsä. Selkeitä, kaikille kuuluvia polkuja kulkee talojen editse, ja niiden ja saunojen väleissä. Sato on kaikkialta korjattu, vain muutamissa värikkäissä autonrengaskukkapurkeissa viipyilee syksyn värittämiä kasveja, mutta hämmästykseksemme mustanpuhuvat aroniat, joka pihalla pensas tai kaksi, ovat kaikilta poimimatta. Me olemme omamme jo aikoja sitten keittäneet mehuiksi, mikä lie näiden tarkoitus?
Tuore äiti ylittää vastauudistettua riippusiltaa vauvanvaunujensa kanssa , vanhempi rouva kehuu koiraamme "pienellä suomella" ja vanhemman sillan kaiteet on graffitoitu. Lähes sietämättömän hyvän koivusavun saattelemina jatkamme matkaa kohti Syväriläisen luostaria, jonka pihassa metsän kätköissä kuvittelemme viettämämme seuraavan yön.

Syntymävuoteni:)

Saunan jälkeen.

Karjalan kirkkain?!

Samovaari kertoo tarinoita...

Vitelen iltaa, samoin kuin kaikki ylläolevatkin. Kylän infrstruktuuri houkutteli ottamaan runsaan määrän panoraamakuvia, suonette anteeksi yksipuolisen kuvasadon:)

Olemme kerrankin ajoissa, perillä jo kahdeksalta illalla, mutta emme aivan niin metsän kätköissä kuin toivoimme. Se, mitä pimeästä näkyy, usemman kilometrin kapean metsätien jälkeen on kaksi valaistua tuulimyllyn siipeä ravintola/hotelli-kyltin kera, ja jostain kauempaa häämöttävä valaistu möykky, mikä osoittautuu kerrostaloksi. Kun silmä tottuu pimeään, hahmottuu suoraan edessä pitkä, täysin valaisematon muuri, mikä saattaisi vaikuttaa luostariin kuuluvalta, mutta käyvätkö munikit maate jo tähän aikaan illasta?

Jos munkit sattuisivtakin nukkumaan, me emme.

Vitelen kirkko.

Vitelen uudempaa osaa kirkon tienoolta.

Löytyy vielä valaistu siisti aukinaisella puomilla ja ajokiellolla varustettu tienpätkä, mikä ikään kuin johtaisi jonnekin valaistuun valkoiseen, toiseen luostariiinko? Kierrettyämme muutamia puutalokortteleita (metsän keskellä?) kävelyvauhtikuoppaisia teitä, löydämme väylän kerrostalolle ja valaistun luostarin toiselle portille, mutta sieltäkään ei haluta autoja sisälle. Haaveet luostarin porttien sisäpuolella tai valaistulla alueella yöpymisestä on hylättävä, ja asennoiduttava touhuun toisin. Pimeän muurin viereinen koivujen reunustama kenttä on ilmeisen loistava yöpaikka, näin päätämme uskoa.
Ja kun autossa nautitun nauravaisen tortilla-aterian jälkeisen koiralenkin aikana taivaalle nousevan täysikuun valossa kylpevä sipulikupoleiden meri kohoaa pimeän muurimme takaa, ja vastaamme pyöräilee iloinen munkki vartiokierroksellaan, olemme onnellisia eksoottisesta yöpaikastamme. Koko tienoon ylle on laskeutunut uskomaton rauha, mikä pujahtaa sieluun asti. En silti malttaisi nukkua, sillä tiedän aamun vievän mennessään sängystäni kuun valossa avautuvan satumaailman.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vanha_Suomi