Asuntoautolla Venäjälle, Syysloma 2013, osa 6 , Rukajärventien/Muurmanskin valtatien risteys - Belomorsk - Virma

la 19.10  Rukajärventien/Muurmanskin valtatien risteys - Belomorsk - Virma

Jos illalla kävimmekin nukkumaan levollisina, aamulla uni karkasi ennen aikojaan. Hassua kyllä, ensimmäinen huoleni ei koskenut auton toimivuutta vaan Belomorskin kalliopiirrosten löytämisen mahdottomuutta, sillä lumi oli päättänyt jäädä maahan pysyvästi.
No, onneksi oli se lumi, sillä muuten olisi saattanut harmittaa viettää puoli aurinkoista ihanaa lauantai-päivää keskellä korpea sijaitsevan huoltoaseman pihalla, tyhjentämässä auton polttoainetankista lähes 70 litraa sinne dieselinä tankattua bensiiniä sadalla eurolla ostettuihin pieniin sieviin sammalenvihreisiin kanistereihin, jotka jouduimme lopulta sitomaan automme pyörätelineeseen ja viemään mennessämme pois.

Ennen kuin tuo oli tehty, piti ajatella luovasti, sillä emme ole luonteeltamme automekaanikkoja.
Kun epäilys siitä, ettei käyntihäiriö johdu dieseliin joutuneesta kosteudesta, alkaa nousta pintaan, viedään ohikulkevalle rekkamiehelle polttoaineen suodattimesta paperiin valutettua tavaraa nenän eteen, ja Hannu lausuu pelätyt sanat, Bensin? Diesel? Bensin, vastaa rekkamies silmää räpäyttämättä. Harasoo sanomme me, ja tiedämme, että on tullut aika konsultoida piikkiöläistä luottomekaanikkoamme puhelimitse, kellonajasta ja viikonpäivästä huolimatta.

Kun tieto siitä, mitä pitää tehdä, on kasassa - kiitos Janin - on enää saatava venäläinen huoltamoväki ymmärtämään tarpeemme. "Enää" muodostuu sen verran haasteelliseksi, että sitä varten tarvitaan puhelinsoitto kuopuksen opettajalle Ailalle, joka tuntee ihmiset, hänen venäjää ymmärtävälle miehelleen Heikille ja lopulta kuopuksen venäjää puhuvalle koulukaverille. Elena suostuu muina naisina siihen, että kuultuaan ja ymmärrettyään asiamme, annamme puhelimen huoltamon naiselle, jolle Elena venäjäksi kertoo tarpeemme, minkä seurauksen olemme siis sadan euron kanisteri-komppanjan omistajia, ja tiedämme, ettei huoltamolla ole mekaanikkoa eikä rasvamonttua, eikä kanistereita saa jättää huoltamon alueelle.

Kiitollisina saamastamme avusta minä ja tytöt ylitämme itsemme emmekä edes aio hermostua, ja Hannu ryhtyy hommin. Irrottaa polttoaineletkun polttoainesuodattimesta, asentaa letkuun pätkän automme vesiletkua ja johtaa näin syntyneen riittävän mittaisen letkuyhdistelmän auton vierelle asetettuun kanisteri numero ykköseen. Vääntää sitten virta-avaimella autoon virrat päälle, ja mahtavaa, saa näin 20  sekunnin ajan bensaa juoksutettua ulos dieselsäiliöstämme siihen metsänvihreään kanisteriin!

Kukaan ei taida laskea montako kertaa virta-avainta on väännettävä, jotta 70 litraa bensaa saadaan ulos, mutta tuon session aikana ehdin tutkia koiran kanssa lähimetsät perusteellisesti, ja tytöt kirjoittaa kortteja, tehdä koulutöitä ja opetella venäjän sanoja. Käyttäydymme ylikorostuneen kärsivällisesti, sillä kaikkia hermostuttaa sydänjuuriaan myöten onnistuuko Hannu tehtävässään, hajoaako auton moottori kuitenkin ja joudummeko lopettamaan seikkailumme, ja palaamaan hinausauton kyydissä Suomeen. Olen tosin jo suunnitellut, että jos emme omalla autollamme kykene matkaa jatkamaan, hinattakoon se Suomeen ilman meitä ja tuotakoon sieltä meille tilalle vuokra-auto, millainen vain, mutta kotiin en palaa käymättä ensin Vienanmerellä.

Lopulta, tuntien kuluttua, ovat kanisterit täynnä bensaa, polttoainesuodatin tyhjennetty sen alapuolisen korkin kautta ja polttoainesäiliö sekä letkusto puhdistettu ajamalla niiden läpi kanisteriin vielä viitisen litraa dieseliä. Auto näyttää toimivan, ja jännityksestä ja sen osittaisesta laukeamisesta hervottomina päätämme jäädä huoltamon baariin syömään lounasta, minkä tilaamiseksi saamme laittaa sekä näyttelijänlahjamme että arvaustaitomme koko huikean muutaman sanan käsittävän venäjäntaitomme lisäksi peliin.

Sitten yhtäkkiä olemme taas tien päällä. Auto kulkee ja aurinko paistaa, Muurmanskin valtatie on pitkä ja suora, ja elämä hymyilee. Mies pyytää anteeksi ettei kunnellut vaimoaan eilisen tankkauspäätöksen tehdessään, ja nyt vasta kaiken todella hyvin pitäisi ollakin, ajattelee lukija, arvelen.
Vaan kuinkas käykään, vastoinkäyminen on selvinnyt ja jännitys lauennut, ja miehen anteeksipyyntö saa vaimon tajuamaan sen tosiseikan, että ilman miehen, nyt jo töppäykseksi muuttunutta toimintaa (=tankkausta), oltaisiin tämä aurinkoinen päivä vietetty Vienanmerellä, ja yöksi voitaisiin ajaa Jyskyjärvelle, johon ehdittäisiin tutustua huomenna, ennen Suomeen siirtymistä, sillä maanantai on varattu Suomelle ja tiistaina pitää olla töissä ja kouluissa. Nyt vaimo tajuaa, ettei hänen huolella laatimansa aikataulu voi mitenkään toimia, miehen töppäyksen vuoksi, ja suuttuu silmittömästi!! Kaikki, aivan kaikki on pilalla miehen vuoksi...:)
Näin ihmeellisesti voi ihmisen tunnemaailma siis toimia, joten olkaahan miehet tarkkoina, mitä suustanne päästätte, eritoten missä tilanteessa :)

Muurmanskin valtatie

Belomorskiin poikkeava tie

Aikanaan vaimokin leppyy ja on aika tehdä taas havaintoja jännästä uudesta maasta. Muurmanskin valtatie on hyvä ajaa, vaikka liikennemäärät ovat suuria eikä ohituspaikkoja ole. Belomorskiin kääntyvästä  sivutiestä ei ainakaan näillä keleillä voi sanoa samaa, ja keskivauhti tippuu jonnekin neljänkympin kieppeille. Tosin kun metsän seasta alkaa pilkistää taloja, ensin yksitellen ja myöhemmin ryppäinä, ei vauhdilla enää ole väliä, vaan kaikkea näkyvää tekee mieli rauhassa tutkiskella ja 40 kilometrin pätkällä ennen Belomorskia tuleekin pysähdyksiä monta.  On kylää joen törmälle asettuneena sekä metsään, on yli kilometrin mittainen tietä seuraileva  hautausmaa, hopeakupolinen kirkko metsässä veden äärellä, Stalinin kanavaa ja voimalaitosta, ihmisiä, lunta ja aurinkoa. Kaikki ei ole suoranaista idylliä, mutta reippaalla värien käytöllä on pyritty korvaamaan sitä, mitä ei ehkä muuten ole.

Stalinin kanavan voimalaitos.

Opaskirjan lupaamaa ahdistavuutta emme Belomorskissa tavoita, mutta ei kaupunkia kovin vauraaksikaan tule kuviteltua. Ihmisten onnellisuudesta on paha sanoa tunnin vierailun aikana mitään, joku jurottaa, toinen kalastaa hyisessä kauniissa koskessa ja kolmas vie juhliin kirjavaa isoa ilmapallokimppua. Onko haastavampaa luoda ja löytää mielekäs elämä hyvin syrjäisessä pienteollisuus-louhos-kalanjalostus-kaunpungissa kuin hyvin syrjäisessä pienessä maalaiskylässä, jää jokaisen itsensä pohdittavaksi, mutta ajatuksia nämä kaukaiset seudut, missä ihmiset eivät elä luontaistaloudesta eivätkä luontaisilla asuinseuduillaan, aina herättävät.

Vaikka meren rannalla sijaitseekin, hallitsee Belomorskia joki, Uikujoki, minkä saarille kaupunki on muodostunut siten, että sen toinen," historiallinen" nimi Sorokka, tulee ilmeisesti venäjän sanasta sorok = 40, eli joki missä on 40 saarta, joki täynnä saaria.  Uikujoen rannalle ovat myös kaiverrettuja ne 5-6000 vuoden ikäiset kalliopiirrokset, mitä siis emme nyt hangen alta lähde etsimään. Sen sijaan lähdemme etsimään merta, ja vielä syrjäisempiä seutuja.

Uiku-joki, jonka saarille Belomorsk on rakennettu.

Belomorskin kaunista keskustaa.

Keskiyöllä, täysikuun kumottaessa Vienanmeren yllä, kahden lähes erämaassa ajetun tunnin päässä Belomorskista, pikkuruisen Virman kylän vanhan ja vähän pelottavan puisen sipulikupolikirkon vieressä nukkumaan käydessämme päivä saa aamuakin koomisempia piirteitä.
Käy näet niin, että yhtäkkiä Hannu makaa automme, ja tarkalleen ottaen sänkymme alla kolmen vneäläisen nuoren miehen ja yhden puhallauslampun kanssa, poppikoneiden soittaessa jumputijumputi-jytää kahdesta uudenkarheasta venäläisestä henkilautosta hiljaiseen syrjäiseen yöhön. Minä pelkään, että sulattavat ja polttavat automme, tytöt puoliunessa harmittelevat, että kerrankin kun tapahtuu jotakin, ovat he yöpuvuissaan peiton alla.
Tapahtunut on tietenkin luonnollista seurausta sille, että harmaavesisäiliömme (umpisäiliö, mihin suihku-, tiski- ja muut lavuaarivetemme valuvat) tyhjennysputki on päässyt jäätymään, ja Hannu sitä kuumalla vedellä yritti sulattaa.  Pojat saapuvat paikalle kuin taiottuina, hakevat puhalluslampun salamannopeasti ja työn valmistuttua poistuvat niin nopeasti, että hädin tuskin Hannu ehtii kiitosta sanoa.
Siihen väliin mahtuu monta "Njet"-sanaa sekä Hannulta että pojilta. Hannu on kiinnostunut säilyttämään automme kokonaisena ja pojat puolestaan kaipaavat nopeaa ja tehokasta toimintaa. Ja minä haluaisin nukkua, mutta koittakaahan nukkua siten, että korvanne juuressä pumpataan painetta petroolikäyttöiseen puhalluslamppuun, joka riittävästi kuumennuttuaan syöksee ilmoille puolen metrin tulipatsaan, ennen kuin rauhoittuu, ja hönkii liekkejä hallitummin.

Lopulta yltyy tuuli, keinuttaa automme ja meidät uneen, ja viskelee salaperäisen maiseman täyteen pieniä, kieppuvia valkoisia hiutaleita. Kuu hymyilee, ja lipuu arvokkaasti taivaanrannan poikki.

Lisää kuvateksti