Eksyksissä?

Minun piti vain selvittää, mitä tarkoittaa "favicon", jotta minulla olisi edes minkään asteiset mahdollisuudet alkaa rakentaa elämäni ensimmäistä blogia. Sivun rakentelussa kun kehoitetaan käyttämään, siirtelemään ja rakentamaan gadgetejä ja faviconeja, ja tuntuu aika hankalalta niiden siirtely ja rakentelu, kun ei ole aavistustakaan siitä, mitä pitäisi siirrellä, saatika rakentaa.  

       

Ehkä hälytyskellojen olisi pitänyt jo tässä vaiheessa soida, vaikka todennäköisesti en niitä yli-innostuneelta mieleltäni olisi kuitenkaan kuullut. Sen sijaan ajauduin suohon, ja syvälle. Eksyin nimittäin sivuille, mitkä heti kättelyssä kertoivat, että halutessani blogista ei "vain keskinkertaista" vaan erittäin hyvän, lukijoita todella kiinnostavan, minun tulisi panostaa siihen täysillä, koittaa puolentunnin räpellyksen sijaan kirjoittaa yhtä bloggausta kymmenen tuntia!! Minun pitäisi verkostoitua ja markkinoida, avata tili twitteriin, retweetata ja promotoida suosittuja bloggaajia, kirjoittaa valmiiksi kymmenen laadukasta tekstiä, ja muistaa, etteä blogin pito on verrattavissa maratooniin eikä pikamatkaan. 

Tiedän nyt myös 20 keinoa muuttaa blogini kultakaivoksiksi, ja sen, ettei blogini välttämättä ole aivan järisyttävän kiinnostava, vaikka täti, äiti, äidin työkaverit ja sisko sitä lukisivat ja hyväksi kehuisivat. (Eikä ehkä ainakaan, kun tätiä ei ole, eikä äidillä työkavereita, eikä äidillä ja toisella siskolla nettiä?) Blogeja myös listataan, niitä voi perustaa ihan oman verkkotunnuksen alle, ja brändäystäkin pitäisi pohtia. Saattaisi kuulema myös käydä niin onnellisesti, että yksi ainoa blogini lukija kokee sen niin tavattoman kiinnostavana, että hän oikopäätä suosittelee sitä ystävälleen, joka taas omalle ystävälleen ja humpsis, kulovalkean lailla blogini on puolen suomen tietoisuudessa ja kaikki  pyytävät lisää, lisää!  Jostain syystä samaan hengenvetoon haluttiin muistutaa, että saattaisin myös voittaa lotossa jättipotin.

 Perheeni, kaiken silmien pyörittelyn jälkeen, näyttää kuitenkin uskovan, että saattaisin selvitä tästä haasteesta, vaikken lottoa enkä ymmärrä tuosta kirjoittamastani ollenkaan kaikkea. Mutta, tilalleni firmaan aletaan pikapuoliin hakea toista henkilöä; sellaista, jolla on aikaa myös työntekoon:)

Keskinkertaiseen olemme harvoin tyytyneet matkoillammekaan, eikä se aina elämää suinkaan helpota. Ei ainakaan silloin, kun on yö ja väsy, eikä riittävän hyvää yöpaikkaa tahdo löytyä. Joskus näin tapahtuu jo matkalla Norjaan, vaikka yleisimmin ilmiö esiintyy sieltä palatessa.  Lähes kaikki normaalisti jopa erinomaiset maisemapaikatkin väljähtyvät, kun takana on öitä autioilla hiekkarannoilla tunturien kupeessa, hillasoiden, merikotkien ja pyöriäisten naapurissa. Silloin on täysin ymmärrettävää, että matkalainen ryhtyy krantuksi, kukapa pettua leipäänsä kaipaisi. Mutta kun vasta olet matkalla Jäämerelle, ja väsymys sumentaa mielen, eikä tähänkään voi jäädä sillä olisihan se edellinen järven ranta kuitenkin parempi ollut...

Erään tällaisen pitkän väsyttävan ajon loppusuoralla tuli vastaan edes hauskoja nimiä,  Hakkas ja Sammakko. Eikä maa ollut Suomi, vaan jonkinlaista jatkumoa Meänmaalle, Tornionjokilaakson alueelle, mikä Haminan rauhaan vuonna 1809 asti on ollut yhtenäistä aluetta. Nyt viimein, v 2007 Meänmaa on saanut oman lipun, ja Meänmaan asioista neuvotellaan Meän tinkereillä. Ruotsissa meänkieliset ovat saaneer virallisen vähemmistökielen aseman, mutta Suomessa sitä pidetään vain murteena. Lipun keltainen ja sininen vaakaraita symboloivat kahta eri hallintoa ja valkoinen niitä yhdistävää jäätynyttä Tornionjokea.

Meänkielen ansioksi voitaneen näin lukea sen öinen yöpaikkamme, sillä ihan vain huvin vuoksi poikkeamme E10-tieltä, ja lähdimme koittamaan onneamme pienelle jäkäläkankaan keskelle luikertavalle hiekkatielle, kohti Hakkasin uimakuoppaa. 

Muutaman vuoden päästä kaipaamme samoilta main yöpaikkaa, ja olemme varmuuden vuoksi varustautuneet huoltoaseman halkosäkillä, sillä meillä on pieni toivonkipinä oikeasta muistikuvasta, kaikille avoimesta saunasta Hakkasin uimalammella. Haaveemme on kuitenkin herkkä ja hauras, ja lopulta lähes henkeämme pidätellen ajaa hissuttelemme viimeiset mutkat lammen rantaan. Siellä se on, vielä kauniimpana kuin muistikuvissamme, eikä jo yöpuulle vetäytyneen saksalaisen asuntoauton lisäksi ketään muuta!

Lähes hartaan hiljaisuuden vallassa lähdemme tutkimaan paikkoja, tuikkaamme tulen hyvin pieneen kiukaaseen, täytämme vesipadan ja sytytämme nuotion. Tulilla nautitun aterian ja ensimmäisten mehevien löylyjen rentouttamina solahdamme tumman ja kirkkaan erämaajärven syleilyyn, emmekä oikein tahdo uskoa onneamme todeksi. Tässä me nautiskelemme silkinpehmeästä vedestä usvakeijujen seassa, keskellä hiljaista erämaata. Seuraamme yön vaihtumista aamuksi, saunomme ajopäivän päätteeksi aivan omassa rauhassamme,  ja olemme niin kaukana maailman hälystä ja huolista kuin ikinä saattaa.

Uudestisyntyneinä vaivumme omaan autoon omaan sänkyyn kuikanhuutoa unen rajamailla kuunnellen. Ei tietoa paremmasta.

http://goo.gl/maps/wfPEQ