Asuntoautolla Venäjälle, osa 4, Syväriläisen luostari/Troitsankontu - Aunus - Nurmoila - Novinka - Petroskoi

to 17.10  Syväriläisen luostari/Troitsankontu - Aunus - Nurmoila - Novinka - Petroskoi

Maisema on aamullakin kaunis, aamiaspöydästä ja sängystä saa ihastella valkoisen, vastamaalatun sopusuhtaisen muurin takaa kohoavia kirkkoja petroolinvärisine suippo-ja sipulikupoleineen taivasta vasten hohtavine kultaisine risteineen. Omatoiminen karavaanari on totisesti etuoikeitettu; yhtenäkään yönä emme hotellimajoituksessa olisi saaneet näin huikeita maisemia. Ja meille hyvät maisemat on asia, minkä eteen ollaan valmiita näkemään vaivaa, vähän enemmänkin.

Aamu auttaa hahmottamaan aluetta iltaa paremmin, ja selviää ainakin se, etteivät munkit mene ylen aikaisin nukkumaan, vaan koko meitä lähinnä oleva luostarialue on täysremontissa. Muuriin on vaihdettu ikkunat niin hiljan, että laseissa on vielä tarralaput kiinni! Sisäosat on purettu ja muurirakennuksessa ei seinien ja uuden katon lisäksi ole edes huonejakoa. Kirkot, missä kaikkein taidokkaimmat maalaukset kuvien perusteella peittävät seinät lattiasta kattoon, on suljettu, mutta niiden joukkoon, muurien sisälle pääsee onneksi kävelemään, ja kaksi pientä kappelin tapaista on avoinna. Maan rajassa olevassa vaatimattomassa huoneessa palaa öljylampussa tuli taidokkaan, luostarin perustajaa esittävän maalauksen edessä.  Aleksanteri Syväriläisen kasvoilla hehkuu nöyrä kiitos ja/tai kysymys hänen polvistuessaan Neitsyt Marian kuvan edessä. Pieni pysäyttävä hetki, mitä ilman pelkkien rakennusten tutkiminen voisi jäädä tyhjäksi.

Vapahtaja Kristuksen luostarin munkkien asuinsijat uudistuvat perusteellisesti.

                                                                       

Aleksanteri Syväriläinen sai Jumalalta kolmen enkelin välityksellä käskyn rakentaa luostari Troitsankontuun. 

Luostari koostuu kahdesta alueesta, tässä pohjoisempi Vapahtaja Kristuksen luostarin alue.

Vapahtaja Kristuksen luostarin puolta restauroidaan perusteellisesti.

Luostaria ympäröivät pienet kylät skeä järvi, ja onpa joukkoon eksynyt kerrostalokin.

Syväriläisen luostari palautettiin viralisesti Venäjän ortodoksiselle kirkolle v 1997, toimittuaan mm mielisairaalana  ateismin aikakauden häväistyksissä 1900-luvun alussa.

Asuinkorttelia luostarin vierestä.

Ilmeisesti vallitsevasta, laajasta remontista johtuen minnekään ei, opaskirjan tiedoista poiketen ole sisäänpääsymaksua, eikä koiraakaan olisi tässä välissä tarvinnut viedä autoon, kunhan olisimme vuorotelleet sen kanssa ulkona toisten tutustuessa jälkimmäisen alueen kirkkoon. Taidamme olla ainoat ei-ortodoksit seudulla, ja kauhukseni huomaan naisilla pitkät hameet ja huvit. Tämän käytännön olin kokonaan unahtanut, eikä kirjakaan moisesta muistutellut. Tuulisen hyinen ilma tekee onneksi helpoksi hupun ja tyttöjen pipojen päässäpitämisen, eikä kukaan katso meitä pahasti, vaan päinvastoin; venäläinen mies haluaa osoittaa meille tien luostarin pyhimpään paikkaan, kirkon sivuhuoneeseen, mistä löytyy kullalla koristettu Syväriläisen hauta, mikä sisältää Pyhittäjä Aleksanteri Syväläisen reliikit, pyhäinjäänteet, mitkä on palautettu Pietarin Sotilaslääketieteellisestä akatemiasta tänne v.1998. Niiden kerrotaan säilyneen maatumattomina sadan vuoden ajan, minkä jälkeen ne löydettiin ja vietiin Pietariin.

Luostarien keskellä olevalta hautausmaalta.

Luostraialueen kartasta saa jotain tolkkua venäjää taitamatonkin, vuosiluvut ainakin:)

Pyhän Kolminaisuuden luostarin kikrko, ainoa tällä hetkellä toimiva alueella.

Kolmisenkymmentä munkkia asuu tässä oikeanpuoleisen rakennuksen siivessä nykyisin.

Pyhän Kolminaisuuden luostarin portilta Vapahtaja Kristuksen suuntaan.

Pyhän Kolminaiusuden luostarin portilla myydään lippuja opastetuille luostarikierroksille silloin , kun paikat ovat auki, eli remontti valmis. Piirakoita ja teetä muulloin. Vessat löytyvät tästä etuoikealta, ennen luostarin porttia.

1500-luvulla eläneen Syväriläisen mielenkiintoisen elämäntarinan voit lukea allaolevasta linkistä.
http://www.ortodoksi.net/tietopankki/henkilot/pyhat/karjalan_valistajat/aleksanteri_syvarilainen.htm

Täydellisen ummikkoina venäjän kielen suhteen tarjoaa ruokailu luostarialueen kahvilassa pienen haasteen; ruokalistaa ei löydy kuin venäjäksi, yhteistä kieltä ei ole, kuvasanakirjamme on kadonnut eikä tiskillä näy pullia ja raastekulhoja kummoisempaa tarjottavaa. Sanonta "Venäjällä mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy" osoittaa paikkansapitävyyden, kun tarjoilija tilanteen ymmärrettyään kantaa ensin tarjolle muutaman erilaisen soppakulhon, borsskeittoa ja seljankaa, ja tuo vielä näytille lihan, minkä kanssa tai mitä ilman borssin saa. Tehtyämme päätökset hän kiikuttaa eteemme kolme kappaletta pääruokaa; lihakastiketta sekä kalan- ja kananpalan kuin myös kolme lisuketta; makaroonia, hirssiä ja riisiä vapaasti lihojen kanssa valittavana. Huh, ja kun vielä tee on tsaj, leipä ljiebna, vesipullot voi hakea kylmäkaapista ja raasteen vitriinistä, on asia tullut kertakaikkisen hienosti hoidettua. Luostarin kiireetön ilmapiiri tarttuu satunnaiseen vierailijaankin, ja keiton ja huoneen lämmön kontrasti hyytävän viileän aamupäivän jälkeen tuntuu vahvalta.

Välipalaksi vastaleivottuja piirakoita Pyhän Kolminaisuuden luostarin (eteläinen) portilta.

Pääruoan aihiot tuotiin nähtäviksemme, kun muuta yhteistä kieltä ei löytynyt.

Bors-keitto on maukas yhdistelmä punajuurta ja muita lempeitä juureksia, smetanalla höystettynä totta kai.

Troitsankontun kahvila luostarin sisäänmenoportin luona. Kahvila on siis tuo kafe, ylin sana talon päädyssä, kannattaa opetella.

Kyläkauppa kakkonen Troitsankontussa.

Vaikka itse Aunuksen kaupunki ei anna itsestään turhia luuloja missään mediassa, olemme tyytyväisiä, että reittimme palaa sen kautta tänään valoisassa, eilisen, pimeässä, Aunuksen kautta tänne luostarille tehdyn piston lisäksi. Ja vaikkei kaupunkia kauniiksi voi kehuakaan, syntyy siitä meille sympaattinen vaikutelma eritoten pienen yleisen kaivon ansioista.

Aunuksen pääkatu kulkee tämän rakennuksen takaa, kolmion takaa vasemmalle lähdetään Prääsään, tie E105.

Suppilo ja ämpäri ja homma hoituu.

Punavalkoinen rakennus on oikein kelvollinen ruokakauppa.

Auton raikas vesi alkaa olla vähissä, ja keinoja sen täyttämiseksi on pohdittu kotoa asti. Joku karavaanari kertoi nettipalstalla yleisistä kaivoista, joita yllätykseksemme olemme nähneet jo useampia, ja nyt, yhtäkkiä, Aunuksen keskustassa ruokakauppaa varten p-paikkaa etsiessämme huomaamme parkkeeraavamme suoraan kaivon viereen. Vettä haetaan tasaisena ihmisvirtana kuka pullollisen kuka viisi isoa kanisteria kerrallaan, ja se näyttää kirkkaalta, ja alkaa tuntua huomattavasti paremmalta vaihtoehdolta, kuin huoltoaseman valmiiksi juomakelvottomaksi tiedetty vesi. Ystävällisten tervehdysten saattelemana saamme vuoromme kymmenen ämpärin täytöllemme, ja ruokakaapit, vesisäiliö sekä kukkaro täydennettynä on hyvä mieli jatkaa matkaa. Juoma- ja ruokavesitäydennyksen suoritamme kuitenkin kaupasta, sillä emme näköjään osaa luottaa uuden kaivon löytymiseen, ja haluamme säästää kaiken tankkiin kaadetun suihku- ja tiskivedeksi.

Tämän päivän ohjelmasta on karsittu jo monta pientä sievää karjalaista kylää hitaiden ja liian pitkien ylimääräisten koukkasten takaa, sillä olin tainnut laatia meille hiukan liian tiukan aikataulun.  On siis uskottava, että A) kylät säilyvät vielä jonkin vuoden pystyssä, B) kaikkea ei ole pakko nähdä kerralla/koskaan ja C) emme menetä mitään, vaan saamme kaiken sen, mitä näemme ja koemme. Hyvin tavoitteellisesta ja poikkeuksellisen huolellisesta etukäteissuunnittelusta huolimatta lähdemme tämän uuden tietoisuuden saattelemana kevyellä ja uteliaan odottavaisella mielellä vastaan tulevan houkuttelevan näköisen riippusillan kautta (vain kävellen) jatkamaan matkaa kohti Nurmoilan ja Novinkan kyliä. Olipas melkoinen lause!

Karjala on riippusiltojen luvattu maa.

Nurmoila ja Novinka päätyvät listalle opaskirjan hehkutuksesta; kuka voi vastustaa lauseita "Aunuksen alueen idyllisimpiä kyliä...kiertyy pikkuisen lammen ympärille lähes kuin amfiteatterissa.." Tai "Idyllinen järven vieressä sijaitseva karjalaiskylä, johon voisi tutustua myös talvella..kävele hiljaa kylän läpi, ehkä aistit jotain sen aitoudesta...".   Tasapuolisuuden nimissä muuta Karjalaa kohtaan on sanottava, että Lehtipuun opaskirjaa tarkkaan lukeva löytää vastaavanlaisia sulosanoja kymmenistä, ja taas kymmenistä kylistä.

Lehtipuu ei kirjoita objektiivisesti, mikä on osin suotavaa ja virkistävääkin, mutta kirjaa pitää oppia lukemaan; kun Suomalainen Matkaopas Karjalaan kertoo paikkakunnalla olevan paljon ihmeteltävää, se tarkoittaa esim. kirkon rauniota, muutamaa sotamuistomerkkiä ja vanhaa suomalaista taloa. Eräs kirjan sekä vahvuuksista että samalla myös heikkouksista on sen tapa esitellä Karjala reiteittäin. Markukselle kiitos, on jokaisen reitin alussa alueen kartta, mutta hankaluutena on se, että joidenkin paikkakuntien osuessa usean reitin kohdalle, on ne esitelty vain yhden reitin alla, eikä muissa reitin ko paikan kohdalla ole edes viittausta sivulle, jolla ko. paikkakunta on esitelty. Jos siis unohtaa hakemiston, joutuu erikoiseen tilanteeseen ihmetellessään isojakin puuttuvia paikkkakuntia. Valtaisan työn Lehtipuu on kirjaansa varten tehtnyt. Koko Karjala on esitelty lähes piirun tarkkuudella, ajo-ohjeet, laivojen lähtöajat, pikkukylien palvelut, lähes jokainen suomalainen talo on yksilöity jne jne. Kellonajat tosin muuttuvat, kauppoja lakkautetaan, uusia nousee jne , mutta epäselvyyttä siitä, mikä on Lehtipuun tunneside Karjalaan, ei jää. Neukku-sanan käytöstä antaisin miinuksen.

Nurmoilan idylliä.

Automme jätettiin juuri tähän Nurmoilan reken ajaksi.

Nurmoilaa.

Saunat, karjalaksi kylyt, kuuluvat rantakylien tyypilliseen näkymään. 

Nurmoilan kylä päättyy.

Nurmoilako ei ensin sytyttänyt.....

Nurmoila ei ensin sytytä, ja on aivan hilkulla, että toteamme sen kauniiksi ehkä, mutta epäkelvoksi kävelylle, ja porhallamme yhden valokuvan jälkeen suoraan "kävelylle kutsuvaan" Novinkaan. Päähäni jäi kuitenkin soimaan kuvanoton aikana kokemani suuri kaunis hiljaisuus, ja haluan nauttia siitä tuokion lisää, ihmetellä sen syntyperää ja toimia intuition mukaan. Eivätkä muutkaan juuri vastaan mutise, ja hyvä niin, sillä myöhemmin, autossa nautitun karjalaisen tee-ja piirakkahetken jälkeen käy ilmi, että "kävelylle kutsuva" Novinka ei olekaan niin kävelylle kutsuva kuin Nurmoila. Eli päivän oeptus: Muista kuunnella itseäsi, äläkä luota sokeasti opaskirjaan. Toisaalta, hyvin monet hyvät hetket voisivat sattua missä tahansa, ajoitus on kaiken takana.

Novinkaa.

Novinkan postilaatikot.

Novinkaa.

Lähes pienimmästäkin kylästä löytyy yleinen puhelin.

Novinkan kirkko.

Tätä tapaa kaipaan Suomeenkin,hauodille saa viedä penkkejä, joilla istuskella vainajan kanssa kuulumisia vaihdellessa.

Onko tämä vanhauskovaisten tapa yleinen myös Karjalassa, en löytänyt asiasta misätän tietoa, siis vainajille ruoan ja kahvin viemisestä?

100 ja puoli vuotta.

Nurmoilan Idyllin ja Novinkan hautausmaan tutkimisen jälkeen tulee armotta pimeä, ja sen näkeminen, miten Vazejärven luostari on palautunut hurjasta historiastaan, on jätettävä toiseen reissuun. Petroskoin lähestyessä yritän opetella muistamaan, että sen nimi venäjäksi on Petrozavodsk eikä Petrozovadsk. Siihen emme kuitenkaan olleet osanneet varautua, että emme noin vain löydäkään Petrozavodskin keskustaan, sillä emme tiedä miten se venäjäksi ja kyrillisin aakkosin kirjoitetaan!!
Aivan, meillä ei ole konenavigaattoria, mutta kompassin ja sanakirjan löydettyämme saamme tolkkua ilmanusuunnista ja liikennevirtojen kulusta, emme kovin kauas lähiöiteille ehtineet ajatua ennen tilanteemme tajuamista:)   Tuossapa teille nyt ohjeeksi ja opastukseksi yksi automatkailijan tärkeistä sanoista,  keskusta, olkaa hyvä:)  центр / tsentr
Toinen näppärä sana on mooshna, millä pyydeätän lupaa esim valokuvaamiseen, omaan vuoroon kaupassa, ruokalistaa ravintolassa jne eli se tarkoittaa "saanko". Ei tarvitse osata muita sanoja venäjäksi, vaan mooshnaa voi hyvin käyttää elekielen kaverina.

http://www.primatours.fi/travel/fi/Karavaanarit-3-154.html
Tältä sivustolta löysin ennen matkaamme listan karavaanareille sovituista yöpaikoista hotellien ja lomakylien pihoista, ja niiden joukossa oli Petroskoissa Spa Hotel Karjala. Lista on Primatoursin sivuilta toistaiseksi kadonnut, eikä hotelli ollut tuttaviamme pari vuotta sitten pihalleen huolinut. Heille oli turisti-info järjestänyt maksuttoman,vartioidun yöpaikan jostain muualta. Info on kiinni saapuessamme kaupunkiin, ja me olemme tulleet vähän krantuiksi yöpaikkojen suhteen. Tähtäämme siis Äänisen rannan hienoihin hotelleihin, ja aivan rantabulevardin toisessa päässä Onezhskij Zamok, Hotelli Äänislinna, ensimmäinen tärppimme, ottaa meidät pihalleen noin 7e suuruista summaa vastaan, - ja arvatkaa mitä, meillä on maisema Ääniselle sekä sängystä että ruokapöydästä!

Iltalenkillä koiran kanssa hykertelemme ääneen Äänisen vaahtopäitä, jotka iskeutyvät aivan editsemme kulkevaan rantabulevardiin. Kuu nousee taivaalle ja elämä on käsittämättömän hienoa!